Yksinäisyys ei tee tyyssijaa, rakas täti, vastasi Ottilia. Paras tyyssijamme on siellä, missä voimme toimia. Katumusharjoitukset ja kieltäymykset eivät suinkaan kykene meitä pelastamaan aavistuttelevalta kohtalolta, jos sen on määrä meitä vainota. Ainoastaan siinä tapauksessa, että minun on joutilaana ollen esiinnyttävä jonkinlaisena yleisenä nähtävyytenä, on maailma minulle vastenmielinen ja säikyttää minua. Jos minut sen sijaan tavataan iloisin mielin työtä tekemässä, uupumatta velvollisuuttani suorittamassa, niin voin kestää kenen silmäyksiä tahansa, koska minun ei tarvitse arkailla Jumalankaan katsetta.
Erehtyisinpä kovin, virkkoi Charlotta, ellet mieli palata koulukotiin.
Niin on laita, vastasi Ottilia, tunnustan sen mielelläni: pidän onnellisena kohtalona, jos saa kasvattaa toisia tavanomaisesti, tultuansa itse kasvatetuksi mitä ihmeellisimmällä tavalla. Emmekö näe historiasta, etteivät ihmiset, jotka suurten sielullisten onnettomuuksien vuoksi vetäytyivät erämaihin, suinkaan olleet siellä piilossa ja turvassa? Heidät kutsuttiin takaisin elämään, johtamaan harhautuneita oikealle tielle, ja kukapa olisikaan sopinut sellaiseen tehtävään paremmin kuin elämän harhapolkujen tietäjät! Heitä kutsuttiin auttamaan onnettomia, ja kukapa olisikaan kyennyt siihen paremmin kuin ne, joita ei enää voinut kohdata mikään maallinen onnettomuus!
Sinä valitset omituisen kutsumuksen, virkkoi Charlotta. Minä en tahdo vastustella; se tapahtukoon, joskin vain lyhyeksi ajaksi, kuten toivon.
Kuinka olenkaan teille kiitollinen, sanoi Ottilia, että tahdotte minulle suoda tämän kokeen ja kokemuksen. Ellen itseäni liiaksi mairittele, tulen siinä onnistumaan. Minä tahdon siellä muistella, kuinka paljon koettelemuksia olen kestänyt ja kuinka vähäiset, kuinka mitättömät ne olivat verrattuina myöhemmin kokemiini. Kuinka hilpein mielin katselenkaan nuorten kasvattieni neuvottomuutta, hymyilen heidän lapsellisille huolillensa ja opastan heidät hellävaroen pois kaikilta pieniltä harhateiltä. Onnellinen ei ole sovelias johtamaan onnellisia: ihmisluontoon kuuluu, että se vaatii itseltänsä ja toisilta enemmän, mitä enemmän on jo voittanut. Ainoastaan toipuva onneton osaa kasvatella itsessään ja muissa sitä tunnetta, että kohtalaistakin hyvää on nautittava ihastunein mielin.
Salli minun esittää aiettasi vastaan vielä eräs huomautus, joka minusta näyttää kaikkein tärkeimmältä. Nyt ei ole puhe sinusta, vaan eräästä kolmannesta henkilöstä. Sinä tunnet järkevän, kelpo apulaisen mielen; sillä tiellä, jota lähdet kulkemaan, tulet olemaan hänelle päivä päivältä kalliimpi ja välttämättömämpi. Koska hänen tunteensa jo nyt tekee hänelle hankalaksi elää ilman sinua, niin tulevaisuudessa, kerran totuttuansa toimimaan kerallasi, hän ei mitenkään voi hoitaa laitostansa ilman sinua. Sinä tahdot olla aluksi hänen apunansa, tärvelläksesi myöhemmin hänen koko ilonsa.
Kohtalo ei ole käsitellyt minua hellävaroen, virkkoi Ottilia, ja sillä, joka minua rakastaa, ei liene paljonkaan parempaa odotettavana. Koska tiedän ystäväni hyväksi ja ymmärtäväiseksi, toivon myös, että hänessä kehkiää minuun kohdistuva puhtaan suhteen tunto; hän on näkevä minussa pyhitetyn henkilön, joka kenties kykenee korvaamaan sanomattoman pahan itsellensä ja muille ainoastaan omistautumalla sen pyhän palvelukseen, joka meitä näkymättömänä ympäröiden kykenee yksin varjelemaan suunnattomilta uhkaavilta mahdeilta.
Charlotta otti kaikki rakkaan lapsen sydämellisesti lausumat sanat hiljaa harkitaksensa. Hän oli erinäisiä kertoja, joskin varsin varoen, tutkinut, eikö Ottiliaa voisi saada Eduardiin suostumaan, mutta pieninkin viittaus, vähäisinkin toivo, pieninkin epäilys näytti mitä ankarimmin Ottiliaa liikuttavan, lausuipa hän kerran, kun asia ei ollut vältettävissä, sen suoraan julkikin.
Jos olet ehdottomasti päättänyt Eduardista luopua, vastasi hänelle Charlotta, niin varo jälleennäkemisen vaaraa. Etäällä rakkautemme esineestä ollen meistä tuntuu siltä, kuin voisimme vallita itseämme sitä paremmin, mitä kiihkeämpi kiintymyksemme on, kääntämällä ulospäin suuntautuneen intohimon voiman kokonaan sisäänpäin; mutta kuinka pian tämä erehdyksemme meille selviääkään, kun se, jota ilman uskoimme tulevamme toimeen, yht'äkkiä on jälleen välttämättömänä silmäimme edessä. Tee nyt mitä pidät oloihisi soveltuvimpana, koettele itseäsi, luovu mieluummin tekemästäsi päätöksestä, mutta tee se itsestäsi, vapaan, tahtovan sydämesi varassa. Älä anna vetää itseäsi sattumalta, yllättäen, entisiin olosuhteisiin; jos niin käy, niin silloin vasta koituu mieleen sietämätön ristiriita. Kuten sanottu, ennenkuin astut tuon askelen, ennenkuin etäännyt minusta aloittaaksesi uuden elämän, joka johtaa sinut tuntemattomille poluille, ajattele vielä kerran, voitko tosiaankin luopua Eduardista iäksi päiväksi. Mutta jos niin päätät, niin solmimme liiton, sinä lupaat olla antautumatta mihinkään tekemisiin hänen kanssansa, puheisiinkaan, vaikka hän tulisi sinua tapaamaan, vaikka hän vaatimalla vaatisi päästä luoksesi.
Ottilia ei arvellut hetkeäkään, vaan lupasi Charlottalle mitä oli jo itsellensä luvannut.