Eduardin syntymäpäivän edellisenä iltana istuivat Charlotta ja majuri toistensa seurassa odotellen ratsastamaan lähtenyttä Eduardia. Mittler asteli edestakaisin salin lattialla, Ottilia oli jäänyt omaan huoneeseensa järjestellen huomispäivän koruja ja viittaillen tytölle, joka täydellisesti hänet ymmärsi taitavasti noudattaen mykkiä määräyksiä.
Mittler oli parhaillaan ehtinyt erääseen mieliaiheeseensa. Hän tapasi mielellään väittää, että lasten kasvattamisessa samoinkuin kansojenkin ohjaamisessa ovat kaikkein kömpelöimpiä ja barbaarisimpia keinoja kiellot, kieltävät lait ja asetukset.
Ihminen on alun pitäen toimivainen, sanoi hän, ja jos osaa häntä oikein käskeä, niin hän kohta käskyä noudattaa, toimii ja toteuttaa sen. Minä puolestani siedän mieluummin kasvatuspiirissäni virheitä ja puutteellisuuksia, kunnes voin ottaa käskyläisikseni vastaavat hyveet, sen sijaan että kokisin vapautua virheestä osaamatta asettaa mitään kunnollista sen sijaan. Ihminen toimii mielellänsä hyvin, tarkoituksenmukaisesti, kunhan hänellä vain on siihen tilaisuutta; hän toimii siten saadakseen toimia eikä mieti asiaa enempää kuin typeriä kepposiansa, joihin ryhtyy joutilaisuutensa ja ikävystymisensä vuoksi.
Harmilliselta minusta usein tuntuu kuunnella, kuinka lasten annetaan toistaa kymmentä käskyä. Neljäs on vielä varsin sievä, järkevä, käskevä käsky: Kunnioita isääsi ja äitiäsi. Jos lapset painavat sen kunnollisesti mieleensä, niin heillä on pitkin päivää tilaisuutta sen harjoittelemiseen. Mutta entä viides, mitä sanommekaan? Älä tapa. Ikäänkuin kenelläkään ihmisellä olisi vähintäkään halua toisen tappamiseen! Ihmiset voivat vihata toisiansa, sydämystyä, menettää malttinsa, ja sen ja monen muun johdosta sattuu kyllä niinkin, että joku surmaa toisen. Mutta eikö olekin barbaarista kieltää lapsia murhaamasta? Jos sitävastoin sanottaisiin: pidä huolta toisen elämästä, poista kaikki, mikä voi olla hänelle vahingoksi, pelasta hänet, vaikkapa oman henkesi uhalla; muista, että häntä vahingoittaessasi vahingoitat itseäsi, niin siinä olisi käskyjä, jotka kelpaavat sivistyneille, järkeville ihmisille, mutta jotka katekismusopissa seuraavat vaivalloisesti jäljessä "Mitä se on"-otsakkeen alla.
Kuudennesta puhumattakaan; sitä minä pidän kerrassaan inhoittavana! Mitä? Aavistelevien lasten uteliaisuutta ärsytetään vaarallisiin mysteereihin, heidän mielikuvitustansa eriskummaisiin kuviin ja ajatuksiin, jotka välttämättä tuovat esiin juuri sen, mitä tahdotaan karkoittaa! Olisi paljoa parempi, jos sellaiset asiat jäisivät salaisen tuomioistuimen rangaistaviksi, kuin että sallitaan niistä jaaritella julkisesti seurakunnan kuullen.
Samassa astui huoneeseen Ottilia.
Älä tee huorin, jatkoi Mittler: kuinka karkeata, kuinka säädytöntä! Eikö kuulostaisi aivan toiselta, jos sanottaisiin: Sinun tulee kunnioittaa aviollista liittoa; jos näet puolisoita, jotka toisiansa rakastavat, niin sinun pitää siitä iloita, ikäänkuin tulisit kirkkaan kesäpäivän onnesta osalliseksi. Jos heidän suhteensa jollakin tavoin samenee, tulee sinun koettaa heitä lepyttää, tyynnyttää, osoittaa heille heidän molemminpuoliset etunsa ja kaunista epäitsekkyyttä noudattaen edistää toisten parasta tekemällä heille havaittavaksi, millaista onnea tuottaa jokainen velvollisuus ja erittäinkin tämä, joka erottamattomasti liittää miehen ja vaimon toisiinsa.
Charlotta oli kuin hiilillä, ja tilanne tuntui hänestä sitäkin arveluttavammalta, kun hän oli varma siitä, ettei Mittler tietänyt mitä puhui ja missä. Ennenkuin sai hänet taukoamaan, Charlotta näki Ottilian jo poistuvan huoneesta, muodoltansa muuttuneena.
Säästänette meidät seitsemännestä käskystä, virkkoi Charlotta väkinäisesti hymyillen.
Kaikista muistakin, vastasi Mittler, kunhan vain saan pelastetuksi sen, minkä varassa toiset lepäävät.