Mitä tulee Ottiliaan, armollinen rouva, voin oikeastaan vain toistaa, mitä edellisiin tiedonantoihini sisältyy. En tiedä, mistä häntä moittisin, ja kumminkaan en voi olla häneen tyytyväinen. Hän on edelleenkin vaatimaton ja hyväntahtoinen toisille, mutta tämä ujous ja palvelevaisuus ei minua oikein miellytä. Teidän armonne lähetti taanoin rahaa ja erinäisiä vaatteita. Edellisiä hän ei ole vielä ollenkaan käytellyt, ja jälkimmäisetkin lepäävät yhä koskemattomina. Hän pitää kylläkin vaatteensa erittäin puhtaina ja hyvässä kunnossa ja näyttää vaihtavan niitä ainoastaan tätä seikkaa silmällä pitäen. Hänen ankara kohtuullisuutensa ruoan ja juoman nauttimisessa ei sekään minua miellytä. Pöydässämme tosin ei vallitse yltäkylläisyys, mutta mikään ei ole minulle mieluisampaa kuin nähdä lasten syövän kylliksensä maukkaita ja terveellisiä ruokia. Se, mikä harkiten ja vakaumuksella pöytään tuodaan ja nautittavaksi tarjotaan, on tosiaankin nautittava. Siihen en saa Ottiliaa mitenkään taivutetuksi. Keksiipä hän itsellensä jotakin tekemistä, suorittaa jotakin palvelijattarien laiminlyömää vain siinä tarkoituksessa, että saisi jättää jonkin lajin tai jälkiruoan nauttimatta. Kaiken tämän ohella on kumminkin otettava huomioon, että hän toisinansa potee vasemmanpuolista päänsärkyä, joka tosin aina hellittää, mutta voi sittenkin olla tuskallista ja merkittävää. Sen verran tästä muuten kauniista ja herttaisesta tytöstä.

Apulaisen liite.

Oivallinen johtajattaremme tavallisesti sallii minun lukea ne kirjeet, joissa hän ilmoittaa kasvatteja koskevia huomioitansa vanhemmille ja esimiehille. Teidän armollenne osoitetut tiedonannot minä aina luen erikoisen tarkkaavasti ja erikoisen mielelläni, sillä jos meidän on teitä onniteltava tyttärestänne, jossa yhtyvät kaikki seuraelämässä menestystä luovat ominaisuudet, täytyy toisaalta ainakin minun ylistää teitä yhtä onnelliseksi sen johdosta, että teille on suotu kasvattityttärenne, lapsi, joka on syntynyt toisten hyödyksi ja iloksi ja epäilemättä myöskin omaa onneansa varten. Ottilia on melkeinpä ainoa kasvattimme, johon nähden en voi olla samaa mieltä kuin kunnioitettu johtajattaremme. En tahdo suinkaan moittia tätä toimeliasta naista siitä, että hän haluaa nähdä huolenpitonsa hedelmät ulkonaisina ja ilmeisinä, mutta on olemassa suljettujakin hedelmiä, kaikkein ytimekkäimpiä, jotka kehittyvät varhemmin tai myöhemmin kauniiseen elämään. Niiden joukkoon kuuluu epäilemättä teidän kasvattityttärenne. Koko ajan, minkä olen häntä opettanut, näen hänen tasaisesti hitaanhitaasti edistyvän, en milloinkaan taantuvan. Jos lasta kasvatettaessa on tarpeen alkaa alusta, niin sääntö soveltuu varmaan häneen. Sitä, mikä ei seuraa edellisestä, hän ei käsitä. Hän suhtautuu avuttomasti, jopa haluttomastikin helposti tajuttavaan asiaan, jolle hän ei keksi mitään kiinnekohtaa. Mutta jos voi löytää ja hänelle selvittää välijäsenet, niin hän käsittää kaikkein vaikeimmatkin asiat. Siten hitaasti edistyen hän jää jälkeen kumppaneistansa, jotka aivan toisenlaisten kykyjen varassa rientävät yhä eteenpäin, helposti tajuten, helposti muistaen ja vaivattomasti jälleen käytellen kaikkea, hajanaistakin. Kiireellisestä opetuksesta hän niinmuodoin ei opi yhtään mitään, ei tiedä mitä tehdä; niin on laita eräillä tunneilla, jotka ovat oivallisten, mutta ravakkain ja kärsimättömien opettajien hoidettavina. On moitittu hänen käsialaansa, hänen kykenemättömyyttänsä tajuamaan kieliopin sääntöjä. Olen lähemmin tutkinut näitä valituksia, ja tosiaankin hän kirjoittaa hitaasti ja kankeasti, jos niin tahdotaan sanoa, mutta ei suinkaan arastellen eikä muodottomasti. Sen, mitä hänelle vähin erin opetin ranskankielestä, joka tosin ei ole minun aineeni, hän käsitti helposti. Ihmeellistä kylläkin: hän tietää paljon ja varsin hyvin, kysyttäessä vain näyttää siltä, kuin hän ei tietäisi mitään.

Jos minun on lopuksi esitettävä yleinen huomautus, niin tahtoisinpa sanoa; hän ei opi niinkuin kasvatettava, vaan niinkuin se, joka tahtoo kasvattaa, ei niinkuin oppilas, vaan niinkuin tuleva opettajatar. Kenties tuntuu teidän armostanne kummalliselta, etten itse kasvattajana ja opettajana luule voivani kiittää toista paremmin kuin selittämällä hänet itseni kaltaiseksi. Teidän armonne parempi oivallus, syvempi ihmisten- ja maailmantuntemus varmaan keksii vaatimattomista, hyväätarkoittavista sanoistani sen, mikä niissä on parasta. Te tulette vakuutetuksi siitä, että tästäkin lapsesta sopii toivoa paljon iloa. Sulkeudun teidän armonne suosioon ja pyydän saada jälleen kirjoittaa, kunhan otaksun kirjeeni sisältävän jotakin merkittävää ja miellyttävää.

Nuo sivut ilahduttivat Charlottaa. Niiden sisällys yhtyi aivan kiinteästi hänen omiin Ottiliaa koskeviin käsityksiinsä; samalla hänen täytyi pakostakin hymyillä, koska opettajan osanotto näytti sydämellisemmältä kuin kasvatettavan hyveiden oivaltamisen tavallisesti herättämä myötätunto. Rauhalliseen, ennakkoluulottomaan ajattelutapaan tottuneena hän jätti tuonkin suhteen, kuten monet muut, elämään omaa elämäänsä; järkevän miehen osanottoa hän piti arvokkaana, koska oli elämänsä varrella oppinut riittävässä määrin oivaltamaan, kuinka kalliiksi on arvattava aito kiintymys maailmassa, missä välinpitämättömyys ja vastenmielisyys asustavat kuin kotonansa.

NELJÄS LUKU.

Se topografinen kartta, joka esitti tilaa ympäristöinensä verrattain suuressa mittakaavassa selvin ja helposti käsitettävin piirtein ja värein ja jonka kapteeni osasi muutamien trigonometristen mittausten avulla varmasti perustella, valmistui pian; tämä toimelias mies näet nukkui harvinaisen vähän ja omisti päivänsä aina lähimpiin tehtäviin, joten joka ilta oli jotakin suoritettu.

Nyt, sanoi hän ystävällensä, ryhdymme muihin toimiin, tilan kuvailemiseen, jota varten täytyy olla olemassa riittävästi esitöitä ja josta sitten voidaan kehitellä vuokra-arvioita ja muuta sentapaista. Mutta eräs asia meidän tulee päättää ja järjestää: sinun on erotettava kaikki se, mikä on varsinaista liiketoimintaa, elämästä. Liiketoiminta vaatii vakavuutta ja lujuutta, elämä mielivaltaa, liiketoiminta aivan ehdotonta johdonmukaisuutta, elämä sitävastoin kaipaa usein epäjohdonmukaisuutta, joka vaikuttaa siinä kerrassaan rakastettavalta ja ilahduttavaltakin. Jos olet toisessa varma, voit toisessa olla sitä vapaampi, sensijaan että niiden toisiinsa sekaantuessa vapaus tempaa varmuuden pois ja hävittää sen.

Eduard tunsi noihin ehdotuksiin sisältyvän lievää moitetta. Vaikka hän ei ollutkaan luonnostansa huolimaton, ei hän kumminkaan voinut saada itseänsä järjestelemään papereitansa eri lokeroihin. Se, mikä hänen oli ratkaistava toisten mieltä kuullen, ja se, mikä riippui ainoastaan hänestä itsestänsä, ei ollut erotettuna eikä hän myöskään vetänyt riittävän selvää rajaa liiketointen ja askarrusten, seurustelun ja huvittelun välille. Nyt se kävi hänelle helpoksi, kun ystävä otti asian huoleksensa, toinen minä teki mahdolliseksi sen jakautumisen, joka yhdelle minälle ei ole aina mahdollinen.

He järjestivät siihen kylkirakennukseen, jossa kapteeni asui, säilytyshuoneen nykyisiä ja arkiston menneitä asioita varten, hakivat kaikki asiakirjat, paperit ja tiedonannot eri säiliöistä, kammioista, lipastoista ja kirstuista, ja kohta oli tuo sekava joukkio saatettu ilahduttavaan järjestykseen ja sijaitsi nyt otsakkeilla varustettuna määrätyissä lokeroissa. Se, mitä haluttiin, löytyi täydellisemmin kuin oli osattu toivoa. Tällöin oli heille suureksi avuksi eräs vanha kirjuri, joka pitkin päivää, vieläpä osan yötäkin pysytteli kirjoituspulpettinsa ääressä ja johon Eduard tätä ennen oli aina ollut tyytymätön.