Tuo ominaisuus on miehissä kenties vieläkin voimakkaampi, vastasi paronitar. Ainakin mitä tulee teihin, kreivi hyvä, olen huomannut, ettei kukaan vallitse teitä suuremmassa määrässä kuin nainen, jolle olette aikaisemmin ollut suosiollinen. Niinpä olen nähnyt, että olette sellaisen henkilön pyynnöstä vaivautunut ja toimittanut asioita, joihin kulloisenkin hetken ystävätär tuskin olisi kyennyt teitä innostamaan.
Sellaisen moitteen saanee pitää hyvänänsä, virkkoi kreivi, mutta mitä tulee Charlottan ensimmäiseen puolisoon, en voinut häntä sietää, koska hän hajoitti minulta kaikkein kauneimman parin, todellakin toisillensa määrätyt henkilöt, joiden ei olisi tarvinnut, kerran toisiinsa liityttyänsä, viittä vuotta kartella toisiansa eikä odotella toista tai kolmatta liittoa.
Me yritämme korvata mitä olemme laiminlyöneet, sanoi Charlotta.
Siinä tapauksessa teidän on pidettävä siitä huolta, virkkoi kreivi. Teidän ensimmäiset naimiskauppanne, jatkoi hän tuimanlaisesti, olivat oikeastaan vihattavaa lajia, ja ikävä kyllä on naimiskaupoissa yleensäkin — suokaa anteeksi käyttämäni voimallinen sana — jotakin kömpelöä: ne pilaavat kaikkein herkimmät suhteet, ja se johtuu kuitenkin oikeastaan vain siitä tökeröstä varmuudesta, jota ainakin toinen asianosainen pitää jossakin määrin etunansa ja ansionansa. Kaikki on itsestäänselvää, ja liitto näyttää solmitun vain sitä varten, jotta asiat tästä puoleen saavat mennä menojansa.
Kreivin ehdittyä tuon sanomaan käytti Charlotta, joka tahtoi kerta kaikkiansa lopettaa tämän keskustelun, rohkeata käännettä. Se onnistui. Puhelu muuttui ylimalkaisemmaksi, molemmat aviopuolisot ja kapteeni voivat ottaa siihen osaa; Ottiliankin oli lausuttava jotakin, ja jälkiruokaa nautittaessa vallitsi mitä parhain mieliala, jota erikoisesti koroitti siroissa säiliöissä lepäävä hedelmäin runsaus ja loistomaljakkoihin kauniisti sijoitetun kukkapaljouden kirjava väriloisto.
Puhe sattui myös uusiin puistorakennelmiin, joita käytiin kohta aterialta päästyä katsomassa. Ottilia jäi pois mainiten syyksi talousaskareita; itse asiassa hän ryhtyi jatkamaan jäljennöstyötänsä. Kreivin kanssa jutteli kapteeni, ja myöhemmin liittyi Charlotta heidän seuraansa. Kun he olivat ehtineet kukkulalle ja kapteeni riensi kohteliaasti alas hakemaan karttaa, sanoi kreivi Charlottalle: Tuo mies miellyttää minua tavattomasti. Hänen tietonsa ovat hyvät ja yhtenäiset. Samoin näyttää hänen toimintansakin vakaalta ja johdonmukaiselta. Se, mitä hän täällä suorittaa, merkitsisi paljon jossakin korkeammassa vaikutuspiirissä.
Kuullessaan kapteeniin kohdistuvan ylistyksen Charlotta tunsi harrasta iloa. Hän malttoi kuitenkin mielensä ja vahvisti sanotun todeksi rauhallisin ja selvin lausein. Mutta kovin hän hämmästyi, kun kreivi jatkoi: Tämä tuttavuus sattuu erittäin sopivaan aikaan. Minä tiedän paikan, johon mies sopii mainiosti, ja voin häntä suositellen ja hänelle onnea tuottaen samalla saattaa erään korkean ystäväni mitä suurimpaan kiitollisuudenvelkaan.
Charlotta seisoi kuin ukkosen iskemänä. Kreivi ei huomannut mitään, sillä naiset, jotka ovat tottuneet aina itseänsä hillitsemään, säilyttävät erinomaisimmissakin tapauksissa näennäisesti malttinsa. Kuitenkin jäi häneltä kuulematta, mitä kreivi sanoi jatkaessaan: Jos olen varma asiastani, niin toimin ripeästi. Olen jo sommitellut kirjeen mielessäni ja haluan sen kohta kirjoittaa. Te hankitte minulle ratsastavan lähetin, jonka voin jo tänä iltana toimittaa matkaan.
Charlottan mieltä ahdisti. Kreivin suunnitelmien ja oman itsensä yllättämänä hän ei voinut lausua sanaakaan. Onneksi kreivi selitteli yhä edelleen aikeitansa, joiden suotuisuuden Charlotta liiankin hyvin oivalsi. Kapteeni saapui oikeaan aikaan ja levitti kartan kreivin nähtäviin. Kuinka toisin Charlotta nyt katselikaan ystäväänsä, jonka tulisi menettämään! Tuskin nyökäten hän kääntyi pois ja riensi alas sammalmajalle. Jo puolitiessä tulvahtivat hänen silmiinsä kyynelet, ja nyt hän syöksyi pienen erakkoasumuksen ahtaaseen suojaan antautuen kerrassaan sellaisen tuskan, intohimon ja epätoivon valtoihin, jonka mahdollisuudesta hänellä muutamia silmänräpäyksiä aikaisemmin ei ollut vähintäkään aavistusta.
Toisaalla oli Eduard kulkenut paronittaren keralla lampien rannoille. Älykäs nainen, joka oli mielellään kaikesta selvillä, huomasi pian, keskustelua sopivasti suuntaillen, että Eduard kovin ylisteli Ottiliaa, ja osasi saada hänet vähitellen ilmaisemaan itsensä siinä määrin, ettei lopulta jäänyt vähintäkään epäilystä: tässä ei ollut kysymyksessä kehkeytyvä, vaan jo kypsynyt intohimo.