Minä en ole taikauskoinen, virkkoi Charlotta, enkä välitä mitään tuollaisista hämäristä vaikutteista, elleivät ne ole mitään muuta, mutta ne ovat enimmäkseen tajuttomia muistoja niistä onnellisista tai onnettomista seurauksista, joita omat tai toisten suorittamat teot ovat kokemuksiksemme aiheuttaneet. Missään olotilassa ei ole mitään niin merkitsevää kuin kolmannen väliintulo. Olen nähnyt ystäviä, sisaruksia, rakastavaisia, aviopuolisoita, joiden välinen suhde kerrassaan muuttui, joiden asema täydellisesti vaihtui jonkun kolmannen henkilön tultua sattumalta tai kutsuttuna heidän olokehäänsä.
Sellaista voinee sattua, vastasi Eduard, ihmisille, joiden elämä on hämärässä haparoimista, ei niille, jotka kokemuksen kirkastamina ovat paremmin tietoiset itsestänsä.
Tietoisuus, rakkaani, virkkoi Charlotta, on riittämätön ase, vieläpä toisinaan vaarallinenkin käyttelijällensä, ja kaikesta tästä selviää ainakin se, ettei meidän pidä hätäillä. Suo minulle vielä muutamia päiviä, älä tee heti päätöstäsi!
Asia on sillä kannalla, vastasi Eduard, että me hätäilemme vielä monenkin päivän kuluttua. Olemme vuorotellen esittäneet syyt asian puolesta ja sitä vastaan; kaikki riippuu ratkaisusta, ja niin ollen olisi tosiaankin parasta uskoa se arvan huomaan.
Minä tiedän, että mielelläsi lyöt vetoa tai heität arpaa epävarmoissa tapauksissa, virkkoi Charlotta, mutta näin vakavassa asiassa pitäisin sitä uhkamielisyytenä.
Mitä sitten kirjoitan kapteenille? huudahti Eduard. Minun näet on heti ryhdyttävä kirjettä sommittelemaan.
Kirjoita rauhallinen, järkevä, lohdullinen kirje, vastasi Charlotta.
Toisin sanoen ei mitään, virkkoi Eduard.
Ja kumminkin, huomautti Charlotta, on useissa tapauksissa välttämätöntä ja ystävällistä mieluummin kirjoittaa jotakin, vaikkapa ei mitään, kuin olla kirjoittamatta.