Senpä vuoksi emme hiiskukaan heille siitä mitään, sanoi apulainen. Ihmiset pyrkivät mielistellen elämän suosioon, mutta elämä ei mielistele meitä. Moniko meistä suostuu vapaaehtoisesti tunnustamaan mitä lopulta kuitenkin on tunnustettava? Mutta jätetään nämä seikat, jotka eivät nyt meitä liikuta.
Te olette onnellinen voidessanne oikein käsitellä kasvatettavianne. Kun pienimmät tyttönne kanniskelevat nukkiansa kursien niitä varten kokoon joitakin vaatetilkkuja, kun sitten vanhemmat sisarukset pitävät huolta nuoremmista ja koti hoitaa ja auttaa itse itseänsä, niin askel elämään ei ole pitkä, ja sellainen tyttö löytää puolisonsa luota sen, minkä on vanhempiensa luo jättänyt.
Sivistyneissä säätyluokissa tehtävä kuitenkin on sangen monimutkainen. Meidän on otettava huomioon korkeampia, herkempiä, hienompia, varsinkin seuraelämän olosuhteita. Meidän toisten on senvuoksi kehitettävä kasvattejamme ulospäin; se on välttämätöntä, ja varsin hyvä olisi, ellei siinä mentäisi liiallisuuksiin. Kun näet aiotaan kasvattaa lapsia suurempaa piiriä varten, ajetaan heidät helposti rannattomiin, pitämättä silmällä, mitä sisäinen luonto oikeastaan vaatii. Siinä on tehtävä, jonka suorittaminen onnistuu kasvattajille paremmin tai huonommin tai jää onnistumatta.
Monet asiat, joita koulukodissa oppilaillemme opetamme, minua huolestuttavat, koska kokemus sanoo, ettei niistä tulevaisuudessa ole paljoakaan hyötyä. Mitä kaikkea kohta hylätäänkään, mitä kaikkea unohdetaankaan kohta, kun nainen ehtii emännäksi, äidiksi!
Koska kerran olen tähän toimeen antautunut, en voi välttää sitä hurskasta toivomusta, että minulle uskollisen kumppanin keralla onnistuisi kasvatettavissani kehitellä mitä he tarvitsevat siirtyessään oman toimintansa itsenäiselle alueelle, että voisin sanoa itselleni: tässä suhteessa heidän kasvatuksensa on täydellinen. Siihen tosin liittyy alinomaa toinen kasvatus, joka käy välttämättömäksi melkein jokaisena elämämme vuotena, ellei meidän itsemme, niin olosuhteittemme vuoksi.
Kuinka oikeana Ottilia pitikään tuota huomautusta! Kuinka olikaan odottamaton intohimoinen kiintymys kuluneena vuonna häntä kasvattanut! Kuinka paljon koettelemuksia hän näkikään edessänsä häilyvän silmäillessänsä kaikkein lähintä tulevaisuutta!
Nuori mies ei ollut harkitsematta puhunut kumppanista, puolisosta. Vaatimattomuudestansa huolimatta hän ei voinut olla kautta rantain ilmaisematta tarkoituksiansa; olivatpa monenlaiset seikat ja tapahtumat kerrassaan häntä yllyttäneet astumaan tämän käyntinsä aikana muutamia askelia päämääräänsä lähemmäksi.
Koulukodin johtajatar, jo vanhanpuoleinen nainen, oli kauan haeskellut opettajatoveriensa joukosta henkilöä, joka olisi sopinut varsinaiseksi osakkaaksi hänen laitokseensa, ja oli vihdoin kehoittanut apulaista, johon hän täydellä syyllä saattoi luottaa, hänen kerallansa johtamaan opistoa edelleen, toimimaan siinä ikäänkuin omassansa ja hänen kuoltuansa ottamaan sen haltuunsa perillisenä ja ainoana omistajana. Pääasiana näytti olevan, että hän löytäisi samanmielisen puolison. Kaikessa hiljaisuudessa väikkyi Ottilia hänen silmissänsä ja sydämessänsä, mutta samalla heräsi monenlaisia epäilyksiä, joille taas ilmestyi vastapainoksi suotuisia tapahtumia. Luciana oli lähtenyt koulukodista; Ottilia voi vapaammin sinne palata; hänen suhteestansa Eduardiin oli tosin jotakin kuulunut, mutta asiaan suhtauduttiin, kuten ainakin, välinpitämättömästi, ja tämä tapaus saattoi sekin edistää Ottilian paluuta. Ei olisi kumminkaan päästy mihinkään päätökseen, mihinkään toimenpiteeseen ei olisi ryhdytty, ellei odottamaton vierailu olisi tässäkin ollut erikoisena yllykkeenä. Merkittävien henkilöiden ilmestyminen johonkin piiriin ei yleensäkään tapahdu jälkeä jättämättä.
Kreivi ja paronitar, joilta useinkin tiedusteltiin eri koulukotien kelpoisuutta, koska melkein kaikki ovat neuvottomat suunnitellessaan lastensa kasvattamista, olivat päättäneet erikoisesti perehtyä nyt puheena olevaan, josta heille oli kerrottu paljon hyvää, ja he voivat nyt, uusien olosuhteitten vallitessa, toimittaa yhteisesti sellaisen tarkastuksen. Paronitar aikoi vielä jotain muutakin. Käydessään viimeksi Charlottan luona hän oli hänen kanssansa yksityiskohtaisesti käsitellyt kaikkia Eduardia ja Ottiliaa koskevia seikkoja ja vaati yhä Ottiliaa talosta poistettavaksi kokien rohkaista siihen toimenpiteeseen Charlottaa, joka yhä pelkäsi Eduardin uhkauksia. Keskusteltiin eri toimenpiteistä ja koulukodin tullessa puheeksi myöskin apulaisen kiintymyksestä Ottiliaan. Paronitar päätti sitäkin suuremmalla syyllä käydä opistossa.
Hän saapuu sinne, tulee tuntemaan apulaisen, laitosta tarkastetaan ja puhutaan Ottiliasta. Kreivikin, joka on äskeisen vierailun aikana oppinut hänet tarkemmin tuntemaan, keskustelee hänestä mielellänsä. Ottilia oli kreiviä lähestynyt, jopa viehättynytkin häneen, koska luuli hänen arvokkaan keskustelunsa valaisevan kaikkea sitä, mikä oli tähän saakka pysynyt hänelle aivan tuntemattomana. Jos hän Eduardin seurassa ollessaan unohti maailman, näytti maailma kreivin läsnäollessa käyvän erinomaisen toivottavaksi. Viehtymys on aina vastavuoroista. Kreivi kiintyi Ottiliaan siinä määrin, että piti häntä mielellään tyttärenänsä. Tässäkin suhteessa Ottilia oli jälleen paronittarelle haitallinen, vieläpä enemmänkin kuin ensi kerralla. Kukapa tietää, mihin toimenpiteisiin hän olisi intohimon vielä kuumempana kiehuessa ryhtynyt neitoa vastaan; nyt riitti, jos hänet tehtiin naittamalla vaarattomaksi aviovaimoille.