"Kuinka onkaan ihmisellä luontoa kuvailla inhoittavia apinoita niin huolellisesti. Niiden eläiminä katseleminenkin on jo alentavaa, mutta jos noudattaa houkutusta ja etsii niistä tuttujen henkilöiden piirteitä, niin muuttuu tosiaankin ilkeämielisemmäksi."
"Se, joka mielellänsä käsittelee pilapiirroksia ja irvikuvia, on varmaan jossakin määrin eriskummallinen. Hyvää apulaistamme saan kiittää siitä, ettei minua ole kiusattu luonnonopilla: minä en voinut milloinkaan kiintyä matoihin ja kuoriaisiin."
"Tällä kertaa hän tunnusti olevansa samaa mieltä. Luonnosta, sanoi hän, meidän pitäisi tuntea ainoastaan se, mikä elävänä välittömästi meitä ympäröi. Kaikkiin puihin, jotka ympärillämme kukkivat, viheriöivät, tekevät hedelmää, jokaiseen pensaaseen, jonka ohi astelemme, jokaiseen ruohonkorteen, jota jalkamme polkee, me olemme todellisessa suhteessa, ne ovat oikeita kansalaisiamme. Linnut, jotka hypähtelevät puittemme oksilla edestakaisin, jotka visertävät lehvistöissämme, kuuluvat meille, puhuvat meille, nuoruudesta saakka, ja me opimme ymmärtämään niiden kieltä. Eikö olekin niin laita, että jokainen vieras, ympäristöstänsä irralleen temmattu olento aiheuttaa meissä tavallaan säikyttävän vaikutelman, jota vain tottumus tylsentää. Apinain, papukaijojen ja neekerien ympärillänsä sietäminen edellyttää jo kirjavaa, meluisaa elämää."
"Toisinaan, kun minut sattui valtaamaan utelias halu päästä näkemään sellaisia kummallisia asioita, olen kadehtinut matkailijaa, joka näkee sellaisia ihmeitä elävässä jokapäiväisessä yhteydessä toisten ihmeitten kanssa. Mutta hän muuttuu itsekin toiseksi ihmiseksi. Kukaan ei astele rankaisematta palmujen siimeksessä, ja mielipiteet vaihtuvat varmaan toisiksi sellaisessa maassa, missä norsut ja tiikerit ovat kotonansa."
"Ihailtava on vain se luonnontutkija, joka osaa meille kuvailla ja esittää kaikkein vieraimpia, kummallisimpia asioita omine paikallisuuksinensa, koko naapuristoinensa, joka kerta kaikkein omimmassa elementissänsä. Haluaisinpa kovin kuulla joskus Humboldtin kertoilevan."
"Luonnontieteellinen kokoelma voi meistä näyttää egyptiläiseltä haudalta, jossa eri eläin- ja kasvijumalat balsamoituina säilyvät. Pappiskastin sopii hyvinkin sitä käsitellä salaperäisen hämäryyden verhossa, mutta yleiseen opetusohjelmaan ei sellaista pitäisi liittää, sitä vähemmän, kun läheisemmät ja arvokkaammat asiat siten helposti syrjäytyvät."
"Opettaja, joka kykenee yhden ainoan hyvän työn, yhden ainoan hyvän runon avulla herättämään tunnettamme, tekee enemmän kuin toinen, joka opettaa meidät tuntemaan kokonaisen sarjan alempien luonnonmuodostumien rakenteita ja nimiä, sillä jälkimmäisessä tapauksessa on koko tuloksena se, minkä muutenkin tiedämme: että ihminen on jumaluuden etevin ja ainoa vertauskuva."
"Olkoon yksilöllä vapaus askarrella niissä asioissa, jotka hänen mieltänsä kiinnittävät, jotka häntä ilahduttavat, jotka hänestä näyttävät hyödyllisiltä; ihmisten varsinaisena tutkimusesineenä on sittenkin ihminen."
KAHDEKSAS LUKU.
Harvat ihmiset osaavat askarruttaa mieltänsä lähimmällä menneisyydellä. Meitä joko kiinnittää auttamattomasti nykyisyys, tai me eksymme etäiseen menneisyyteen ja yritämme, mikäli vain mahdollista, kutsua esiin ja palauttaa entisellensä sitä, mikä on meiltä kerrassaan kadonnut. Suurissa ja rikkaissakin perheissä, jotka ovat esivanhemmillensa paljon velkaa, on tavallisesti niin laita, että isoisää muistetaan enemmän kuin isää.