Nyt otti isä Kleemens väsyneen pikku eläimen käsivarrelleen ja lähti siten sen kanssa vanhaa luostaria kohden. Seppi katseli kauvan hänen jälkeensä ja napisi hieman.
Parin päivän perästä näki isoisä isä Kleemensin taas tulevan mökkiään kohden ja sanoi kummastuneena isoäidille: "Mitä ajattelet, miksi tulee hyvä munkki taas luoksemme?"
"Lammas lienee kuollut, ja hän tahtoo nyt sanoa meille, ettemme muka turhaan odottaisi saavamme löytäjäisiä paimenelta", arveli isoäiti.
Isä Kleemens astui sisään, hänestä saattoi huomata, ettei hänellä ollut mitään hyvää sanomaa tuotavana. Helli ja Seppi juoksivat heti häntä vastaan antaakseen hänelle kätensä. Hän silitteli molempia ystävällisesti, sitten sanoi hän hiljaa isoisälle: "Soisin, että lähettäisitte lapset vähäksi aikaa pois, minulla on teille puhuttavaa."
Isoisän mieli kävi vähän epävarmaksi ja hän ajatteli itsekseen: "Kunpa edes voisin siirtää isoäidin vähän syrjään, ettei hän kuulisi, jos jotakin pahaa on ilmoitettavana." Hän antoi Hellin kainaloon tinapullon ja sanoi: "Mene Sepin kanssa maitoa hakemaan, ja jos tulette hiukan liian aikaisin, niin voitte odottaa ylhäällä talonpojan luona, navetassa on lämmintä."
Kun lapset olivat lähteneet, siirsi munkki tuolinsa lähemmäksi isoäidin vuodetta ja sanoi: "Tulkaa tekin, Joosef, vähän lähemmäksi, minun pitää ilmoittaa teille molemmille jotakin, mutta vastenmielisesti sen teen: Asia koskee Juusoa."
Tuskin oli tämä sanottu, kun isoäiti puhkesi äänekkääseen valitukseen ja huudahti kerta toisensa perästä: "Ah, Jumalani, että minun vielä sekin piti kokea! Minun viimeisenä toivonani oli, että Juuso vielä kerran palaisi ja auttaisi meitä vanhoilla päivillämme, ja nyt on kaikki hukassa. Ehkä meidän vielä täytyy kärsiä suurta häpeääkin, vaikka olemme rehellisesti ja kunnollisesti tulleet toimeen aina vanhuuden päiviin asti. Oi, kuinka mielelläni olisinkaan valittamatta mitään muuta ja makaisin nurkumatta kovalla sijallani ja olisin ilman kahvitilkkaa elämäni loppuun asti, jos vain ei olisi tuota Juuson asiaa! Kunpa hän ei olisi syössyt itseään ja meitä onnettomuuteen ja häpeään!"
Isoisäkin istui kovin kauhistuneena ja masentuneena.
"Mitä hän onkaan tehnyt, isä?", kysyi hän arkana, "onko se pahaa?"
Munkki vastasi, ettei hän vielä ensinkään tiennyt, mitä se oli, hän oli vain kuullut, että Juuso oli toisella puolen Ziller-puroa pannut jotakin toimeen ja nyt oli hän joutunut tekemisiin Rechbergin ylimaaherran kanssa, tämä kai vangituttaisi hänet.