Samassa tuli joku alhaaltapäin kappelia kohden, ja yhtäkkiä seisoi isä Kleemens lasten edessä.
Seppi oli yhdellä hyppäyksellä hänen jalkainsa juuressa. Lapset ojensivat kiireesti munkille kätensä.
"Seppi, Seppi", sanoi hän aivan ystävällisesti puristaessaan tämän kättä, "mitä olenkaan kuullut? Sinäkö et tahdo seurata pikku Helliä, kun hän mielellään menisi kanssasi kappeliin? Mutta minäpä sanon sinulle jotakin: Katsos, ei Herra Jumalamme mitenkään pakota ketään menemään kappeliin rukoilemaan, vaan meillä on lupa saada siellä rukoilla häntä. Ja joka kerta, kun sen teemme, lahjoittaa hän meille jotakin, me vain emme aina voi sitä heti nähdä."
Sitten lähti hyvä munkki taas tiehensä, ja Seppi astui nyt vastustelematta Hellin kera kappeliin ja luki hartaasti rukouksensa. Kun lapset jonkun ajan perästä taas tulivat ulos, kuulivat he kovia ääniä ja läähätystä polulta, joka tässä kohdin hyvin jyrkkänä laskeutuu Ziller-purolle. Nyt tuli peräkkäin kolme päätä esiin, ensin tytönpää ja sitten kaksi pojanpäätä, ja nyt seisoi yhtäkkiä kolme lasta vastapäätä noita toisia, ja suuresti hämmästyneinä katselivat he kaikki toisiaan.
Toinen luku.
Uusi tuttavuus.
Äsken ilmaantunut tyttö oli suurin kaikista, hän lienee ollut yhdentoistavuotias ja suurempi pojista hiukan toista vuotta nuorempi, jotavastoin toinen näytti melkoista pienemmältä, mutta sangen tanakalta. Tyttö lähestyi nyt vielä pari askelta lapsia ja kysyi:
"Mitkä teidän nimenne ovat?"
Lapset mainitsivat niinensä.
"Mistä te olette kotoisin?", kysyi lapsi edelleen.