"Älähän nyt", sanoi Yrjö harmissaan ja nosti Monnia, joka tuskissaan oli heittäytynyt kasvoilleen maahan.
"Nousehan nyt, tiedäthän, että vuohi nyt kerta kaikkiaan kuuluu isännälle, ja että hän saa tehdä sille, mitä hän tahtoo. Älä nyt sitä enää ajattele! Tulehan, minä tiedän vieläkin jotain. Katso! Katso!" Samassa kurotti Yrjö Monnille kättään ja peitti toisella kädellä lujasti esineen, jota Monnin piti ihailla, mutta se säihkyi ihan kummasti hänen kädessään, sillä aurinko paistoi juuri siihen.
"Mikä se on?" kysyi Monni, kun esine taas säkenöi auringon säteen valaisemana.
"Arvaa."
"Sormus?"
"Ei, mutta jotain sen tapaista."
"Kuka sen on sinulle antanut?"
"Antanut? Ei kukaan, olen sen itse löytänyt."
"Mutta sittenhän se ei ole omasi, Yrjö."
"Miksei? En ole sitä keneltäkään ottanut, olin vähältä astua sen päälle jalallani, silloinhan se kumminkin olisi särkynyt, voinhan yhtä hyvän pitää sen."