"Mistä sen löysit?"
"Alhaalta kylpyhuoneen luota eilen illalla."
"Sitten on sen joku talon asukkaista hukannut, sinun pitää ilmoittaa isännälle, ja, ellet sinä sitä tee, teen minä sen tänä iltana".
"Ei, ei, Monni, älä vain sitä tee", sanoi Yrjö nyt pyytäen, "katsos, minä tahdon näyttää sinulle, mikä se on. Minä aijon myydä sen erään ravintolan sisäkölle, mutta hänen täytyy varmasti antaa minulle neljä markkaa. Annan sinullekin yhden tai kaksi, sittenhän ei kukaan tiedä siitä mitään."
"En huoli niistä! En huoli niistä!", keskeytti Monni hänet kiivaasti, "ja hyvä Jumala on kuullut kaikki, mitä olet sanonut".
Yrjö katsahti taivaaseen päin: "Niin kaukana", sanoi hän epäröiden, mutta alkoi kuitenkin kohta puhua hiljemmin.
"Hän kuulee sinut kumminkin", sanoi Monni luottavasti.
Yrjöstä alkoi tuntua hiukan peloittavalta. Kunpa hän vain saisi Monnin puolelleen, muuten oli kaikki hukassa. Hän mietti ja mietti. "Monni", sanoi hän äkkiä, "tahdon luvata sinulle jotain, mikä sinua ilahduttaa, jos olet sanomatta kenellekään löytämästäni korusta. Eihän sinun tarvitse siitä mitään ottaakaan, silloinhan sinulla ei ole sen kanssa mitään tekemistä. Jos sinä siis suostut pyyntööni, niin laitan minä puolestani niin, että isäni kuitenkin vielä ostaa pikku Maggin, ettei sitä teurasteta, tahdotko?"
Monnin sydämessä syntyi kova taistelu. Oli väärin, jos hän auttoi salaamaan löytöä. Yrjö oli avannut kätensä, siinä oli risti. Se oli koristettu monilla kivillä, jotka säihkyivät kaiken värisinä. Monni näki selvästi, ettei se ollut arvoton esine, jota ei kukaan kyselisi, hän tunsi hyvin, että se oli samaa kuin olisi hän itse pitänyt jotain itselleen kuulumatonta, jos hän vaikenisi. Mutta toisella puolen oli pieni, hellä Maggi, joka veitsellä kauhealla tavalla surmattaisiin, ja hän saattoi sen ehkäistä, jos hän tahtoi salata löydön.
Juuri parhaillaan makasi pikku vuohi niin luottavaisesti hänen vieressään kuin olisi se tiennyt, että hän aina auttaisi sitä. Ei, hän ei voinut antaa sen tapahtua, hänen täytyi koettaa pelastaa lemmikkinsä.