Monni kuuli kyllä sanat. Hän ei vastannut mitään, mutta ne tekivät häneen syvän vaikutuksen.
Voi, miten toisin olikaan, kun hän kaiken päivää saattoi laulaa, ja kun hänen mielialansa oli aivan samallainen kuin hänen laulunsakin. Voi, jospa taas saattaisi olla niin!
Taaskin kulki Monni huipulleen hiljaisena, ilotonna ja laulutta. Sade oli nyt tauonnut, mutta synkkänä riippui sumu yltympäri vuorilla, ja taivas oli vielä täynnä tummia pilviä. Monni istahti taas kallioitten alle ja taisteli ajatustensa kanssa. Puolipäivän seuduissa alkoi taivas selitä, tuli yhä valoisampaa ja valoisampaa. Monni lähti luolastaan ja katseli ympärilleen. Vuohet hyppelivät iloisesti sinne tänne, pikku vuonakin oli ihan vallaton ilosta auringon taas tullessa näkyviin ja teki mitä rattoisimpia hyppyjä.
Monni seisoi Saarnastuolilla ja näki, kuinka alhaalla laaksossa ja ylhäällä vuorilla kaikki kaunistui ja valkeni. Nyt hajosivat pilvet, ja heleänsininen taivas hohti niin herttaisena ja suloisena. Monnista tuntui kuin katselisi hyvä Jumala häntä vaaleasta sinestä, ja yhtäkkiä tuli hänelle sydämessään ihan selväksi, mitä hänen oli tekeminen, hän ei voinut enää kantaa vääryyttä, hänen täytyi vapautua siitä. Monni tarttui vuonaan, joka juoksenteli hänen vieressään, otti sen käsivarrelleen ja sanoi hellästi: "Voi, pikku Maggi, sinä pikku Maggi raukka! Olen totisesti tehnyt voitavani, mutta se on väärin, eikä sitä saa tehdä. Voi, kun sinun vain ei tarvitsisi kuolla, minä en voi sitä kestää." Ja samassa alkoi Monni itkeä niin, ettei hän enää voinut puhua, ja vuona määki surumielisesti ja ryömi syvälle hänen kainaloonsa kuin olisi se tahtonut kokonaan kätkeytyä hänen turviinsa. Sitten nosti Monni vuonan harteilleen: "Tule, pikku Maggi, minä kannan sinut tänään vielä kerran kotiin, ehkä en voi sinua kohta enää kantaakaan."
Kun joukkue tuli alas kylpyhuoneen luo, seisoi Paula taas odottamassa heitä. Monni pani vuonan Mustikin kanssa navettaan ja sen sijaan, että olisi lähtenyt eteenpäin, tuli hän päärakennukselle ja aikoi mennä neidin ohi sisälle. Tämä pidätti hänet.
"Yhä vielä ilman laulua, Monni? Mihin sinä nyt aijot noin surkean näköisenä?"
"Minun pitää ilmoittaa jotakin", vastasi Monni, nostamatta silmiään.
"Ilmoittaa? Mitä sitten? Enkö minä saa sitä tietää?"
"Minun pitää mennä isännän luo, on löydetty jotakin."
"Löydetty? Mitä sitten? Minä myös olen jotakin kadottanut, kauniin ristin."