Kolmas luku.
Vierailu.
Niin oli kulunut useampia päiviä, toinen oli ollut yhtä aurinkoinen ja kirkas kuin toinenkin, sillä oli erittäin kaunis kesä, ja taivas pysyi sinisenä ja pilvettömänä aamusta iltaan.
Joka aamu oli vuohipaimen heleästi laulaen kulkenut kylpyhuoneen ohi, joka ilta palannut laulaen takaisin, ja kaikki kylpyvieraat olivat niin tottuneet tuohon iloiseen lauluun, ettei kukaan olisi tahtonut olla sitä ilman.
Ennen kaikkia piti kumminkin Monnin ilomielisyydestä Paula, joka melkein joka ilta meni häntä vastaan ryhtyäkseen hänen kanssaan keskusteluun.
Eräänä päivänpaisteisena aamuna oli Monni taas saapunut ylös Kalliosaarnastuoliin ja oli juuri heittäytymäisillään pitkäkseen, kun hän muuttikin mielensä. "Ei, eteenpäin, vuohiseni! Teidänhän täytyi viime kerralla jättää pureksimatta kaikki hyvät lehdet, koska meidän täytyi mennä pikku Maggia hakemaan, nyt lähdetään vielä kerran ylös, saatte nakertaa siellä pensaat putipuhtaiksi!" Ja iloissaan hyppivät kaikki vuohet hänen jälessään, sillä he huomasivat, että nyt mentiin ylös oivien pensasten luo Louhikäärmekiville. Mutta tällä kertaa pitikin Monni pikku Maggia koko ajan kainalossaan, nyhti sille itse hyviä lehtisiä kallioilta ja syötti niitä sille kädestään. Se lienee varsin suuresti miellyttänyt vuonaa, se hieroi vähä väliä tyytyväisenä pientä päätään Monnin olkaa vasten ja määki iloisesti. Niin oli koko aamu kulunut, ja Monni havaitsi vasta, kun nälkä rupesi vaivaamaan, että oli tullut myöhä. Oman ruokansa oli hän jättänyt pieneen koppaan alas, koska hän oli aikonut palata sinne päivälliseksi.
"Kas niin, nyt te olette jo saaneet paljon hyvää, enkä minä vielä mitään", sanoi hän vuohilleen, "nyt minunkin pitää saada jotakin, ja sieltä alhaalta te löydätte vielä yllin kyllin, tulkaahan". Samassa hän vihelsi äänekkäästi, ja koko lauma lähti liikkeelle poispäin, vilkkaimmat aina edellä ja kaikkien etunenässä ketterä Pääsky, jolle tänään oli tapahtuva jotakin odottamatonta. Se hyppeli alas kiveltä kivelle, monen kallion repeämän yli, mutta yhtäkkiä se ei päässytkään etemmäksi, ihan sen edessä seisoi yhtäkkiä vuorikauris ja katseli sitä uteliaasti. Sellaista ei Pääskylle vielä koskaan ollut tapahtunut! Se seisoi, katseli vierasta kysyvästi ja odotti, että se menisi pois hänen tieltään ja sallisi hänen kauniisti hypätä kallionlohkareelle kuten hän oli aikonut. Mutta kauris ei hiiskahtanutkaan, katseli vain julkeasti Pääskyä. Siten seisoivat molemmat toistensa edessä yhä uppiniskaisempina, ja seisoisivat siinä vielä tänä hetkenä, ellei iso Sulttaani olisi sillä välin saapunut paikalle. Se oivalsi heti asiaintilan, astui varsin maltillisesti Pääskyn ohi ja puski vuorikauriin yhtäkkiä niin kauvas ja niin voimakkaasti syrjään, että sen täytyi tehdä rohkea hyppäys välttääkseen luisumasta alas kalliolta. Mutta Pääsky käveli riemuiten tietänsä eteenpäin ja Sulttaani asteli tyytyväisenä ja ylväänä sen perässä, sillä se tunsi itsensä laumaansa kuuluvien vuohien turvalliseksi suojelijaksi. Sillävälin olivat Monni ylhäältäpäin ja eräs toinen poika alhaaltapäin saapuneet läheiselle kentälle ja hekin katselivat hämmästyneinä toisiaan. Mutta he tunsivat hyvin toisensa ja ensi hämmästyksen mentyä ohi tervehtivät he toisiaan ystävällisesti. Vieras oli Yrjö, kotoisin Kyblisistä. Hän oli jo puolen aamupäivää turhaan hakenut Monnia ja nyt tapasi hänet täällä ylhäällä, jossa hän ei ensinkään ollut tiennyt hänen olevan.
"En luullut sinun kulkevan näin ylös vuohinesi", sanoi Yrjö,
"Kuljenpa niinkin", vastasi Monni, "mutten aina, tavallisesti olen Kalliosaarnastuolin luona ja sen ympärillä. Miksi tulit sitä tietä ylös?"
"Tahdoin vierailla luonasi", kuului vastaus, "minulla on sinulle kaikellaista kerrottavaa. Minulla on tässä myös kaksi vuohta, ne vien minä kylpylaitoksen isännälle, hän haluaa ostaa yhden sellaisen, ja siiloin ajattelin tulla vielä ylös luoksesi."