"Niin, niin, sehän on parempi", sanoi äiti. "Ilman Stineliä minä en tule toimeen." Silloin Trudikin nosti päätään ja sanoi: "Niin on minustakin parempi; eihän täällä kotona milloinkaan ole muuta kuin lastenhuutoa."
Stineli ei sanonut sanaakaan, katsoi vain jännityksellä Rikoa: Sanoisikohan tämä vielä jotain, kun isä noin jyrkästi oli kieltänyt, vai suostuisikohan hän ottamaan Trudin mukaansa? Mutta Riko katsoi isää rohkeasti silmiin ja sanoi:
"Ei se niinpäin sovellu. Sairas Silvio tahtoo ainoastaan Stineliä luokseen eikä ketään toista, ja hän kyllä tietää mitä tahtoo; hän lähettää Trudin heti paikalla kotiin ja tämä saa tehdä matkansa aivan turhanpäiten, Sitte on rouva Menotti myöskin sanonut: Jos Stineli tulee Silvion kanssa hyvin toimeen, saa hän joka kuukausi lähettää kotiin kymmenen frangia, jos vanhemmat sitä vaativat. Ja kyllähän Stineli hyvin tulee Silvion kanssa toimeen, sen tiedän niin varmasti kuin olisin jo nähnyt sen."
Isä työnsi lautasensa pois ja pani lakin päähänsä. Hän oli lopettanut syömisensä ja piti kernaasti lakkia päässään, kun oli tarkkaan mietittävä; ajatukset tuntuivat siten pysyvän paremmin koossa.
Nyt hän punnitsi mielessään miten paljon hän sai ahertaa, ennenkuin sai ansaituksi yhdenkään frangin ja sitte hän ajatteli: "Kymmenen frangia jok'ainoa kuukausi tuohon käteen, tarvitsematta liikuttaa sormeaankaan." Sitte hän työnsi lakin ensin toiselle ja sitte toiselle korvalle ja sanoi: "Menköön sitte; ehkäpä joku toinenkin voi tehdä jotain täällä kotona."
Stinelin silmät loistivat. Mutta äiti katsoi hiukan huokaillen kaikkia noita pieniä päitä ja lautasia; kukahan tästä puoleen auttaa näiden puhtaana pitämisessä? ja Trudi töykkäsi Peterliä kyynärpäällään ja sanoi: "istuhan kerrankin hiljaa!" vaikka tämä tällä kertaa söi papujaan aivan ääneti.
Mutta isä oli vielä kerran korjannut lakkiaan; eräs asia oli taas johtunut hänen mieleensä. "Mutta eihän Stineli vielä ole käynyt rippikoulua", sanoi hän. "Minusta hänen pitäisi ensin suorittaa se asia."
"Vastahan minun kahden vuoden päästä oli määrä käydä rippikoulua", sanoi Stineli innoissaan. "Voinhan varsin hyvin lähteä kahdeksi vuodeksi ja sitte taas tulla kotiin."
Se oli hyvä ehdotus, ja nyt olivat kaikki tyytyväisiä. Isä ja äiti ajattelivat: "Vaikka kaikki Stinelin lähdettyä kävisikin hullusti, niin eihän tuota ainaisesti kestä; lähteköön nyt ja tulkoon sitte takaisin." — Ja Trudi ajatteli: "Kun Stineli tulee takaisin, lähden minä, ja sittepähän nähdään, milloin minä tulen takaisin." Mutta Riko ja Stineli katsoivat toisiaan, ja puhdas ilo loisti heidän silmistään.
Kun isä nyt piti asian päätettynä, nousi hän pöydästä ja sanoi: "Huomenna voitte lähteä, niin tiedämme millä kannalla asiat ovat."