Mutta silloin alkoi äiti surkeasti vaikeroida ja sanoi, ettei heidän toki niin pian tulisi lähteä, ja niin kauan hän voivotteli, kunnes isä sanoi: "Menkööt sitte vasta maanantaina", sillä kauemmaksi ei isä tahtonut lähtöä siirtää, koska hän hyvin tiesi suruvirsien soivan siksi, kunnes matkalle oli lähdetty.
Stinelillä oli nyt paljon tehtävää; Riko ymmärsi sen hyvin ja sentähden hän kääntyi Samin puoleen ja kertoi lähtevänsä katsomaan oliko Sils-Mariassa kaikki entisellään, ja koska hän aikoi Silsestä tuoda matkalaukun ja kopan, pyysi hän Samia mukaansa kantamaan toista niistä. Yhdessä he sitte lähtivät matkalle. Ensin jäi Riko seisomaan entisen kotimökkinsä edustalle; siinä hän katseli vanhaa ulko-ovea ja kanakoppelia. Hän kysyi Samilta kuka siellä asui ja elikö täti siellä yksikseen. Mutta täti oli aikoja sitte muuttanut pois, Silvaplanaan, eikä kukaan ollut häntä sittemmin tavannut, sillä ei hän milloinkaan enää käynyt Sils-Mariassa.
Mökissä asui nyt väkeä, jota Riko ei ensinkään tuntenut. Joka paikassa mihin Riko tuli, näki hän vanhoja, tuttuja taloja, mutta ikkunoista kurkisti outoja ihmisiä; ei kukaan tuntenut häntä. Kun he sitte illemmällä tulivat Silseen, poikkesi Riko hautuumaalle, sillä hän halusi käydä mummun haudalla, mutta Sami ei varmasti tiennyt missä se oli.
Matkalaukkua ja koria kantaen he palasivat hämärissä kotiin. Siellä seisoi Stineli vielä kaivon luona ja puhdisti navettasankoa viimeistä kertaa, ja kun Riko jäi hänen viereensä seisomaan, sanoi hän ilosta ja siivoamisinnosta loistavana: "Tuskin vielä voin uskoa sitä todeksi, Riko."
"Mutta minä uskon", sanoi Riko niin varmasti, että Stineli hämmästyneenä jäi katsomaan häneen. "Mutta, näetkös, Stineli, sinä et olekaan yhtä kauan ajatellut tätä asiaa kuin minä."
Mutta Stinelin täytyi vielä pitempäänkin ihmetellä sitä, että Riko noin varmasti voi sanoa sanottavansa; sitä hän ei ennen osannut tehdä.
Rikolle oli tehty vuode ullakkohuoneeseen; sinne vei hän tavaransa, sillä vasta huomenna aikoi hän purkaa esille tuomisensa. Seuraavana aamuna, joka oli kirkas, kaunis sunnuntaipäivä, tuli Riko kun kaikki istuivat ruokapöydässä ja latoi ihan Urslin ja Peteriin eteen niin suuren kasan luumuja ja viikunoita, etteivät nämä olleet mokomaa milloinkaan nähneet, ja viikunoita he eivät ennen olleet edes maistaneetkaan. Keskelle pöytää latoi Riko suuret määrät makkaroita ja lihaa ja munia. Kun suuri hämmästys hiukan oli asettunut, alkoivat sellaiset pidot, ettei niiden vertaisia ennen oltu tässä talossa pidetty, ja ihan iltaan saakka syödä nakertelivat lapset mielihyvällä makeita viikunoita.
KAHDEKSASTOISTA LUKU.
Kaksi iloista matkamiestä.
Maanantaina oli vasta illalla lähdettävä matkalle, sen oli hevoskauppias aivan selvästi ilmoittanut Rikolle, niin että tämä varmasti tiesi kuinka oli meneteltävä silloin ja koko matkalla. Kun siis oli heitetty hyvästit, lähtivät Riko ja Stineli astumaan Silseen, ja kodin edustalla seisoi äiti ja kaikki pienet lapsukaiset hänen ympärillään katsomassa poislähteviä. Sami kulki heidän rinnallaan ja kantoi päänsä päällä matkalaukkua; koria kantoivat Riko toiselta ja Stineli toiselta puolelta. Molemmat olivat Stinelin vaatteita täynnä.