Näin sanoessaan hän näytti juuri samanlaiselta kuin silloin, kun hän tuli opettajan luota halkopinon taakse ja sanoi: "Kaikki on mennyttä!"
Stineli meni Silvion vuoteen luo ja sanoi hiljaa: "Ole nyt kiltti, Silvio. Huomenna kerron sinulle kaikkein hauskimmat kertomukseni Peterlistä, jos vain et nyt melua."
Silvio ottikin ollakseen aivan hiljaa, ja Stineli lähti Rikon kanssa. Kun he sitte seisoivat puutarhan aituuksen luona, kääntyi Riko, osoitti valaistua taloa, joka täältä puutarhasta näytti niin miellyttävältä ja sanoi:
"Mene takaisin, Stineli; sinne sinä kuulut, ja siellä on kotisi; minun kotini on maantie. Minähän olen ja tulen aina olemaan koditon; anna minun sentähden mennä menojani."
"En anna, en, en, näin en voi päästää sinua menemään, Riko. Mihin sinä nyt olet menossa?"
"Järven rantaan", sanoi Riko ja lähti sillalle päin. Stineli lähti hänen mukaansa. Kun he saapuivat äyräälle, kuulivat he aaltojen hiljaista loisketta, jota kuuntelivat hetkisen. Sitte sanoi Riko: "Näetkös, Stineli, jos sinä et olisi täällä, lähtisin pois, kauas pois, vaikka en tiedäkään minne. Minunhan täytyy aina olla koditon raukka, ja kaiken ikäni soittaa ravintoloissa, missä ihmiset meluavat ikäänkuin olisivat hulluja, ja nukkua huoneessa, johon mieluummin en enää milloinkaan palaisi. Sinun kotisi on noiden luona, jotka asuvat tuossa kauniissa talossa, mutta minulla ei ole kotia missään. Ja tiedätkö, kun katson alas syvyyteen, ajattelen: jospa äitini ennen kuolemaansa olisi heittänyt minut tuonne, niin minusta ei olisi tullut tällainen koditon poika poloinen."
Stineli oli sydämen surulla kuunnellut Rikon puhetta; mutta samalla kun hän lausui viimeiset sanansa, valtasi tytön suuri kauhu ja hän huusi: "Voi, Riko, et saa puhua tuollaista! Sinä et varmaankaan ole pitkiin aikoihin rukoillut 'Isä meitääsi'. Sentähden on sinussa herännyt näin pahoja ajatuksia."
"En olekaan enää rukoillut sitä, enkä edes enää osaa sitä."
Tämä oli Stinelistä ihan kauheata.
"Voi Riko, tietäisipä vain mummu tämän", vaikeroi hän, "niin kyllä olisi hän kovin pahoillaan sinusta. Tiedätkö kuinka mummu sanoi: 'Joka unohtaa 'Isä meitänsä', hänen käy huonosti!' Oi, Riko, sinun täytyy oppia se uudestaan, minä opetan sen sinulle heti. Kyllä sinä pian opit sen."