"En mitään", sanoi Riko ujosti. "Tahdoin vain kysyä, mitä viulu maksaa."
"Sinä et ymmärrä minua, Riko. Kuule nyt tarkkaan mitä sanon: Kun ihminen puhuu jotain, ajattelee hän samalla mitä sanat tarkoittavat, tai hän ei puhuessaan ajattele mitään ja silloin syntyy hyödyttömiä sanoja. Sano nyt, Riko, oletko sinä kysynyt ilman tarkotusta, vaiko vain uteliaisuudesta, vai onko joku toinen, joka kernaasti tahtoisi ostaa viulun, lähettänyt sinut kysymään sen hintaa?"
"Minä tahtoisin kernaasti itse ostaa viulun", sanoi Riko hiukan rohkeammin, mutta hän säikähtyi suuresti, kun opettaja vihan vimmassa huusi: "Mitä? Mitä sanot? Tuollainen turvaton, typerä, italialainen poikapahanenko ostaisi viulun? Tiedätkö edes mikä viulu onkaan? Tiedätkö miten vanha minä olin, ja mitä kaikkea olin oppinut, ennenkuin voin hankkia itselleni viulun? Opettaja olin, valmis opettaja, kahdenkolmatta vanha, virassa oleva opettaja! Ja sinä olet vasta poika, pieni poikapahainen! ja kun minä nyt sanon sinulle mitä viulu maksaa, niin älyät ehkä oman typeryytesi. Kaksitoista kovaa frangia olen maksanut viulustani. Onkohan sinulla niin paljon rahaa? Lasketaanpa nyt, paljonko se on pienemmissä rahoissa, jos yksi frangi on 100 rappenia, niin kaksitoista frangia on 12x100 rappenia, joka on yhtä kuin? — Yhtä kuin? — No Riko, osaathan sinä tavallisesti laskea, — yhtäkuin?"
"Yhtäkuin 1200 rappenia", jatkoi Riko hiljaa, sillä kauhu tukehutti häneltä äänen, kun tuo suunnaton summa hänelle selvisi ja hän vertasi siihen Stinelin kahtatoista rappenia.
"Ja sitte, poikaseni", jatkot opettaja yhteen menoon, "mitä arvelet? Arveletko, ettei muuta tarvita kuin että ottaa viulun käteensä ja soittaa? Tarvitaan toki muutakin, ennenkuin niin pitkälle päästään. Tulepa tänne huoneeseen" — ja opettaja aukaisi oven ja otti viulun seinältä — "tuosta saat, otapa se toiseen käteesi ja jousi toiseen, noin ikään, poikaseni, jos nyt soitat sillä c d e f, niin annan sinulle kokonaisen frangin."
Riko otti viulun käteensä; hänen silmissään välähti tulta. C d e f äänet soitti hän kovaa ja aivan puhtaasti.
"Tuli ja leimaus!" huusi opettaja hämmästyneenä, "mistä sinä tuon olet oppinut? Kuka sinua on opettanut? Miten voit tavata oikeat äänet?"
"Osaan minä muutakin, jos vain rohkenen soittaa", sanoi Riko ja katseli halukkaasti viulua kädessään.
"Soita!" käski opettaja. Nyt soitti Riko varmasti ja ilosta loistavin silmin:
"Hoi, lampahat pienet, pois vuorelta vaan, jo aurinko armas käy sammumaan!"