— Mokoma ulkoa lukija, kun et taida muuten tavatakaan kuin äitisi perästä, virkkoi Jaakko.
— Olkoon tavauksen kanssa miten tahansa, mutta kyllä minä isämeidän ulkoa lasketan paremmasti kuin moni teistä sisältä, kehui Tuomas.
— Annas kuulla, kuinka ulkolukusi sujuu, sanoivat toiset.
— Jos olette hiljaa, niin saatte kuulla, kuinka isämeitä ulkoa uudella tavalla luetaan, sanoi Tuomas.
Toiset olivat hiljaa ja Tuomas luki:
Isämeitä istu puussa, pappilan veräjän suussa. Pyhitetty olkoon, pyyhe käessä, lieri lupakko päässä. Lähestyköön länget kaulassa, niin kuin ruoska naulassa.
Tuomas olisi vielä lukea lasketellut eteenpäin, mutta hänen sisarensa tukki kädellään Tuomaan suun ja sanoi:
— Jos et sinä, sen rehvana, herkeä Jumalan sanaa pilkkaamasta, niin minä kaipaan äidille, ja pian saat tuta, ettei ruoska ole naulassa vaan sinun selässäsi.
— Se pitää kaivata; ei saa pilkkajaa jättää rankaisematta, sanoivat toiset.
Tuomas koetteli irvistellä vastaan, mutta toiset lapset raahasivat hänet kiinni ja heittivät ulos riihestä jatkaen rauhassa lukuaan.