— Ei tarvitse, vastasi lukkari ja iski koulumestarille silmää. Johan sitä tavaraa on tässä nautittukin. Ei liika lihota, jos ei kohtuus elätä.
Niitä näitä vähän aikaa pakinoituaan menivät isäntä ja kirkonmies tupaan makaamaan.
— Miksi et antanut lautamiehen hakea viinaa aitasta? kysäisi koulumestari. Olisihan tässä illan kuluessa naukittu. Huomenna on taas kova työpäivä edessä, jolloin ei jouda eikä sovikaan ryypiskellä.
— Hakea viinaa aitasta, kun sisässä on melkein kokonainen pottu, olisi hulluutta, virkkoi lukkari. Odotapas vähän aikaa, kun se rapavatsa nukkuu, niin minä haen viinapotun hänen päänsä pohjista, ja sitten vasta kehtaa elamoida! Mutta sinun täytyy luvata viedä pottu tyhjänä samaan paikkaan takaisin. Kuuletkos, herra tukisteri?
— Sen teen aivan mielelläni, ole huoletta, hyvä kirkon kukko, vastasi koulumestari ja pisti palturia piippuunsa.
Koulumestari ja lukkari puhelivat ja tupakoivat siksi, kunnes arvasivat kaikki nukkuneiksi tuvassa. Sitten lukkari pistäysi hiljaa tupaan ja vähän ajan kuluttua palasi viinaputeli kädessä.
— Läänin leipä lihottaa, sanoi Holttolan kirkonmies taannoin; koetetaanpas me nyt, mitä läänin viina vaikuttaa. Sukkelaan, herra tukisteri, ryyppylasi tänne, lateli lukkari innokkaasti.
— Heti paikalla, herra tirehtör kanttus, sanoi koulumestari ojentaen ryyppylasin lukkarille.
Lukkari täytti lasin, ryyppäsi ja sanoi:
— Suur kiitosta, suu parka, kun keralleni läksit.