— Mistä sinä olet tullut vihaiseksi Holttolan kirkonmiehelle?
Sanopas, hyvä veli, se asia!
— Siitä tulee ensi kesänä kolme vuotta, kun minä olin voinajossa ja menin yöjalkasiin Koiskamolle, niin tämä Holttolan ukonruja sattui olemaan siellä ja salpasi minut huoneeseen, jossa sain olla päivään asti. Siitä perin olen ollut hänelle vihainen, vaan nyt unehutan koko seikan, kun sain kerran tyssänneeksi häntä, selitti lukkari.
— Vai niin, vai sellainen se oli asia, joka mielen murti. Ken syyttä suuttuu, se lahjoitta leppyy, vastasi koulumestari.
Vielä ryypättyä sanoi lukkari:
— Kuules, veikko, minua alkaa laulattaa. Eikös laulettaisi yhdessä vaikka "Kirpun virsi?"
— Lauletaan vain, mutta hiljalleen. Muuten jos pöpö tuvassa havahtuu ja kuulee, niin piru meidät korjaa, sanoi koulumestari.
Sitten he lauloivat yhdessä:
Jos mä kirpun kiinni saisin, pitäisin mä kelpo kestit: pään mä panisin papille, leukaluut lukkarille, koivet koulumestarille, nimismiehelle nivukset. Rungon saisi ruununvouti, selkärangan siltavouti, etujalat jahtivouti sekä hännän henkiherra. Keuhkot tulis tuomarille, maksa maiden mittarille, sydänmunat suntiolle, hampaat haudankaivajalle, kylen kylän vanhimmalle, toisen kylen tohtorille.
Siihen asti he ryypiskelivät, kunnes viinaa putelissa piisasi. Putelin tyhjäksi tultua vei koulumestari sen takaisin rovastin pääpohjiin ja palasi kammariin.
— Kuulikos ukko, kun sinä potun piilotit? kysäisi lukkari.