— Se oli yksi sata on yhdeksän ja kolme viimeistä värssyä, vastasi
Mari-täti.
Veisun loputtua kävi rovasti istumaan pöydänpään penkille. Lukkari ja koulumestari tekivät samaten pöydän takana. Muu rahvas kävi polvilleen lattialle.
Rukouksen loputtua nousivat kaikki seisaalleen ja kanttori sanoi:
— Veisataan virrestä kolmesataaviisikymmentä viimeinen värssy.
Laukkasen Pärtty-ukko lataili kirjaa eikä tahtonut löytää virttä.
— Ota numero kolmesataaviisikymmentä on, sanoi Mauno-setä, — ja laula värssystä ykskymmentä on.
Pärtty koetteli hakea mutta ei kerennyt löytää, ennen kuin laulu oli lopussa.
Rukousten jälkeen kumarsivat talonisäntä, Holttolan kirkonmies ja kylänvanhin rovastille, kanttorille ja koulumestarille kiitokseksi.
— Minä luetan itse lapset ja kanttori luettaa aikaihmiset sisältä. Sitten minä kuulustelen aikaihmisten ulkolukua ja kristinopin käsitystä, jolla aikaa koulumestari luettaa lapsia ulkoa naapurin tuvassa, määräsi rovasti.
— Ensin tulee Niemelän kylä, joista tämän talon perhe tulee ensinnä. Aikaihmiset menevät kanttorin luo ja lapset tulevat tänne minun luokseni, käski rovasti.