— Ei sinnepäinkään, virkkoi rovasti.
— Miten se sitten on? kysyi Juhana hätäisesti ja hikikarpalot kiehuivat otsasta.
— Se on: alussa, sanoi rovasti.
— Niin, niin, alussa se onkin, vaikka minä en tuota huomannut, kertoi Juhana.
Sitten Juhana koetteli lukea eteenpäin, mutta se ei onnistunut.
— Suuri poika eikä vielä osaa sisältä lukea, sanoi rovasti. Tässä on ollut laiskuus estämässä, jahka minä sitä karistelen.
Sen sanottuaan hän otti Juhanaa tukasta ja nurusti vähän aikaa.
Sitten hän torui vanhempia, kun eivät opeta lapsia lukemaan.
— Sitten seuraa Juhanan sisar Helena, virkkoi rovasti.
Kun Helena näki, mitä veikolle tapahtui, hän pelkäsi kovin lukemaan mennessään. Sen huomasi rovasti ja sanoi lauhkealla äänellä:
— Tule vain, lapseni, äläkä pelkää mitään. Ei täällä muita tukisteta kuin laiskoja; ethän sinä laiska ole, muistanhan minä sen entuudestaan.