— "Taivaan valtakunta on sinatin siemenen vertainen", luki Pietari perässä.
— Ethän sinä raukka osaa ehk'edes perästäkään lukea, sanoi kanttori ja veti kirjan pois.
Kun Sutelaiset olivat lukeneet, nousi rovasti seisoalleen ja sanoi:
— Sutelan kyläläiset ovat kaikkein huonolukuisimpia koko tässä kinkerikunnassa ja ehkäpä koko seurakunnassakin. Ja häpeän vuoksi, jos ei muutoin, pitäisi teidän opetteleida paremmin lukemaan. Minä olen monesti miettinyt keinoa, jolla nämä saisi lukemaan, mutta en ole vielä tähän asti mitään sellaista keksinyt.
— Minun mielestäni olisi paras keino, jos rovasti laittaisi koulumestarin heitä opettamaan, niin siitä ehkä nuoret oppisivat. Vanhat tuskin enää ovat autettavissa, ehdotteli kylänvanhin.
— Onpa sitä koulumestarilla muutakin työtä eikä hän jouda Sutelaisia opettamaan, vastasi rovasti. Talvella, niin kuin näette, tulee hänen olla kylänluvuilla, keväällä ja syksyllä rippikoulun aikoina opettaa laiskoja lukemaan ja kesällä ajaa ympäri pitäjää voita ja villoja keräämässä; no täytyyhän hänen joskus talouttaankin hoitaa.
Tähän päättyi tämä pakina, eikä kellään ollut rohkeutta mitään siihen lisätä.
Sillä aikaa kun tuvassa luettiin, häärästi talon emäntä tupasessa kahvikattilan kanssa. Naapurin emännät, isännät ynnä jotkut muutkin tuttavat ja sukulaiset pistäysivät kutsuttuina kaikessa hiljaisuudessa sinne kahville. Kun talonpojat olivat ravitut, emäntä keitti pienellä pannulla herroille ja laittoi kammariin kupit ynnä muut kapineet reilaan. Emännän kammarissa häärästäessä kuiskasi Niemelän Antti jotain Lippolan Juhanalle ja tämä meni tupaseen, jossa talon tytär Kaisa oli yksinään askareissa.
— Hyvää päivää! sanoi Juhana vähän hämillään ja hyvillään, kun tapasi Kaisan yksinään.
Kaisa punastui, kun näki Juhanan yhtäkkiä seisovan edessään, ja vastasi vapisevalla äänellä Juhanan tervehdykseen.