— En minä tässä ole mitään syntiä nähnyt tehdä, kun olen sokea. En ole varastanut, en valehdellut enkä toisen omaa turmellut, vastasi Simo.
— Me olemme kaikki syntiset erotuksetta, sillä me teemme joka päivä syntiä ajatuksin, puhein ja töin ja semmoisina ansaitsemme Jumalan vihan ja rangaistuksen sekä viimein iankaikkisen kadotuksen helvetissä, jossa on ikuinen tuli, mikä ei milloinkaan sammu. Mutta jos me kadumme syntimme, niin Jumala on uskollinen, joka meille synnit anteeksi antaa ja ottaa meidät armollisesti tästä surun ja murheen laaksosta tykönsä taivaaseen, jossa me lakkaamatta saamme iloita ja riemuita, selitti rovasti.
Sitten hän kysyi ruotu-Maikolta:
— Nyt kun te kuulitte sekä helvetin kuumuudesta että taivaan ilosta, niin mihin sinä, Maria, tahtoisit kuolemasi perästä tulla?
— Mitäpä tään vanhan ilosta, kunhan vain lämmintä saapi, vastasi ruotu-Maikko levollisesti.
Rovasti huokasi raskaasti ja selitti asian uudestaan laveammin ja tarkemmin sekä teki Maikolle uudestaan saman kysymyksen.
— "Kun hyvän saata taitan, niin huonon hyljät mahtan" (Vvk. 274:10), vastasi Maikko hiukan hyvillään, kun luuli löytäneensä oikean vastauksen.
Sitten rovasti kehotti pitemmässä puheessa heitä turvautumaan syntisten Vapahtajaan, niinkuin "Vaivaisessa syntisessä", synnintunnustuksessa, sanotaan, ja saadakseen tietää, miten he olivat hänen puheensa käsittäneet, hän kysyi valaja-Pekalta:
— Mihin sinä, Pietari, itsesi turvaat, kun tunnet itsesi syntiseksi?
— Vaivaiseen syntiseen minä olen aina turvannut ja siihen minä nytkin itseni turvaan, vastasi Pietari.