— Ei vaivaiseen syntiseen, vaan vaivaisten syntisten Vapahtajaan pitää meidän turvautuman, oikaisi rovasti.
— Sitähän minä aioinkin sanoa, vaikka hämmennyin vähän puheessani, selitti Pietari.
— Mihinkä sinä Riitta Rita luotat ja turvaudut, kun omatuntosi kantelee päällesi ja sanoo, että sinä olet kadotettu ja tuomittu? kysyi rovasti.
Riitta mietti hiukan aikaa sitä ainoaa virren värssyä, jonka hän ulkoa osasi, ja viimein tavattuaan alun luki:
Tulkaat, katsokaat Herran töitä, kuin hän maan päällä tekee: hän sodat pois soittaa, hajottaa, joutsen ja keihään särkee, rattaat rikkoo, pyssyt polttaa, ei kenkään Hänt voi odottaa, hän sotii käsivarrell tuimall. (Vvk. 53:4)
— Jaa, jos sinulla on todellinen luottamus tähän suureen sankariin, niin Hän auttaakin sinua, sanoi rovasti hetken mietittyään.
Selitettyään Herran ehtoollisen tarkoituksen rovasti piti rippisaarnan, jonka jälkeen hän viittasi heitä käymään polvilleen pöytärahin viereen, jossa he rovastin perästä lukivat synnintunnustuksen, saivat synninpäästön ja nauttivat Herran ehtoollisen. Lähtiessään kumarsi jokainen rippi-isällensä ja meni liikuttuneena ovensuun penkille istumaan odottamaan kotiin saattajia.
— Nyt taitavat jo olla kaikki hengelliset toimitukset päätettyinä, sanoi rovasti. Mutta jos mitä vielä on, niin kylänvanhin saa ilmoittaa.
— Ei minun tietääkseni ole enää mitään, vastasi kylänvanhin.
Rovasti riisui "rajin" kaulastaan ja tupakoitsi. Koulumestari, lukkari, jopa talonisännätkin tekivät samoin.