— Kylänvanhimmalla on vielä noin kajakka ääni, vaikka on jo vanha mies, sanoi rovasti laulun loputtua.
— Ei minun ääneni nyt enää kulje niin kuin nuorena; silloin minä vedin kuin pajupillillä, vastasi kylänvanhin.
— Kylläpä tuo vielä soipi nytkin, kehui rovasti.
Isännän jaettua ruokaryypyt alkoi jokainen syödä. Aterian aikana puheltiin minkä mitäkin. Kun kaikki olivat ravitut. Holttola luki ja Lahtelan isäntä toimitti veisuun. Pöydästä noustua kiitti jokainen isäntää ja emäntää. Talon perhe ja vieraat naiset söivät perästä.
Kun ruoka oli korjattu, rovasti sanoi:
— Nyt ei muuta kuin hevoset eteen, miehet rekeen ja antaa mennä alamäkeen.
— Pitäähän lähtökahvit vielä ottaa, vastasi talonisäntä.
— Tehdään niin, myödytti rovasti.
Kun kahvi oli juotu, valjastivat nuoret miehet rovastin ja kanttorin hevoset. Koulumestarille valjastettiin talon hevonen. Sitten ajettiin hevoset tuvan rappusten eteen ja kannettiin kirjalaukut kanttorin rekeen. Isäntä tarjosi vieraille lähtöryypyt.
Sillä aikaa kun hevosia valmistettiin, harkitsivat lukuherrat lähtöä. Isäntä auttoi rovastille turkkia päälle ja köytti punaisella pitkällä vyöllä turkin kiinni. Mauno-setä ja kylänvanhin auttoivat toisia lukuherroja pukutuumassa. Kun kaikki oli saatu reilaan, he kättelivät miehiä ja likistivät naisia jäähyväisiksi. Ovesta mennessään he lukivat kiitoksia ja sanoivat yhteiset jäähyväiset.