IV.
Esittäminen.
Esityksen hallitseminen.
Huolellisella jäsennyksellä on ehyen ja johdonmukaisen esityksen pohja laskettu. Esityksessä pidetään vaan huolta että ajatuksen lehvät liitetään taitavasti tämän rungon ympärille.
Esitys olkoon asiallista ja arvokasta, selvää, lyhyitä ja reipasta.
Ensiksikin asiallista ja arvokasta. Puhuimme alussa siitä, että niin suuri merkitys kuin muodollisella puolella onkin, sisällys kuitenkin pääasiassa määrää kaiken työn todellisen arvon. Kirjoitus, jossa sisällykselle, s.o. tosiasiain tarkalle esittämiselle on annettu arvoa, on asiallinen. Ollakseen asiallinen vaaditaan kirjoittajalta puolueettomuutta ja totuudenrakkautta; silloin hän esittää asiat oikein, olivatpa ne myötä tahi vastaan. Asiallisuuden ja puoluettoinuuden puute ilmenee ehkä räikeimmin sanomalehtikirjoituksissa, varsinkin tottumattomain maaseutukirjeenvaihtajain kyhäyksissä, joista usein seuraa pitkiä kynäkiistoja, oikaisuja, selityksiä, vastalauseita ja oikeusjuttuja sekä mielipahaa laajoissa piireissä. Erittäinkin moitekirjoituksissa vaaditaan kirjoittajalta mitä suurinta puolueettomuutta ja hienotunteisuutta moitteenalaiseen asiaan liittyvien henkilöiden persooniin nähden, olkoonpa moite muuten kuinka oikeutettu tahansa.
Asiallisuuden puute ilmenee vielä eräässä toisessa, paljoa viattomammassa muodossa. Suomen kansa, erittäinkin rahvas, on melkoisessa määrässä leikillisyyteen ja kokkapuheisuuteen taipuisa. Tästä johtuu että varsinkin alkavat kirjoittajat usein syrjäyttävät itse asian koettaen leikillisellä esitystavalla ja sanasutkauksilla lisätä kirjoituksen viehätystä. Mutta se kaikki tapahtuu useimmiten asiallisuuden kustannuksella: kirjoitus sisältää hyvin vähän ja sekin vähä hämmentyy hämärään kokkapuheisuuteen, niin että tuskin ne, jotka puheenaolevan asian perinpohjin tuntevat, ymmärtävät mitä kirjoittaja tarkoittaa. Sitä paitsi tämmöinen luuloteltu sukkelasanaisuus eksyy leikillisyyteen semmoisissakin asioissa, joissa vakava kirjoitustapa on ainoa oikea. [Katso, seuraavaa lukua »Aineen laatu ja esitystapa»].
Edellämainituista seikoista riippuu esityksen arvokkuuskin. Kirjoitukselle, joka noudattaa puolueettomuutta ja totuudenmukaisuutta eikä eksy teennäisen sukkelasanaisuuden tavoittelemiseen, antavat arvoa nekin, jotka itse asian suhteen ovat toista mieltä. Erikseen huomattava seikka, jota kuitenkin harva lie tullut ajatelleeksi, on että leikillisyydeltäkin vaaditaan arvokkuutta. Kepeä, leikkisä esitystapa semmoisissa asioissa, joihin se soveltuu, on kaikille mieluinen tuttavuus, mutta sen käyttäjältä vaaditaan luontaista taipumusta, tarkkaa vaistoa ja hienotunteisuutta. Ilman sitä leikillisyys on joko kömpelöä ja nulikkamaista tai sen pahempi epähienoa ja rivoa.
Toiseksi on esityksen selvyydelle omistettava huomiota. Esitys, johon jää väärinkäsityksen mahdollisuuksia, on ehdottomasti huonon kynänkäyttäjän merkki ja saattaa semmoisissa tarkkaluontoisissa kirjoituksissa kuin asiapapereissa, kokousten pöytäkirjoissa y.m., antaa aihetta pitkiin oikeusjuttuihin, jopa suuriin aineellisiin vaurioihin.
Esityksen selvyys riippuu suuresti ajatuksen selvyydestä. »Hämärästi sanottu on hämärästi ajateltu», lausui Tegnér; sitä vastoin kirjoittaja, joka ajattelee selvästi, erottaen pääasiat ja sivuseikat, kyllä aina löytää selvän sanallisenkin muodon.