Toinen esimerkki. Erään maamme rautatieradan varrella on erittäin kaunismuotoinen, kirkon yleviä piirteitä tarkoin jäljittelevä rakennus. Kun juna seisahtuu lähellä olevalle pysäkille kuulee outojen matkustajain tavallisesti huudahtavan: »siinäpä siromuotoinen tehtaankirkko!» Mutta tuskin voi arvata heidän hämmästystään, kun joku paikkakuntaa tunteva hymähtäen selittää: »ei se kirkko ole, se on — viinatehtaan konttori- ja asuinrakennus».
Vaaditaan siis sisällyksen ja muodon sopusointuisuutta. Kun sisällys ja muoto ovat keskenään sopusointuisia, syntyy siitä kokonaisuuden tarkoituksenmukaisuus, s.o. kokonaisuuden kauneus eli täydellisyys.
Edellämainitut kauneuden ja sopusointuisuuden vaatimukset koskevat kaikkia inhimillisiä tehtäviä. Niinpä kaikenlaisia kirjallisia esityksiäkin — olipa niillä kirjeen, puheen, esitelmän, kertomuksen tai tieteellisen tutkimuksen muoto. Niiden vaikutus kuulijoihin tai lukijoihin riippuu siitä, missä määrin esitys vastaa sisällyksen ja muodon vaatimuksia. Sisällökäs, ehyt ja sopusuhtainen esitys tekee tarkoitetun vaikutuksen: miellyttää ja tempaa mukaansa, jopa saa meidät omistamaan ja toteuttamaan siinä lausuttuja ajatuksia. Hajanainen ja sotkuinen esitys sen sijaan, vaikkapa se sisältää aivan samat asiat, vaikuttaa päin vastoin: ikävystyttää ja väsyttää.
Onnistumisen ehdot.
Ihminen ei synny mestarina. Hän on kasvatuksen ja luontaisen kehityksen tulos, hänen työnsä taas edellisten tulos.
Tehtävissään onnistuakseen tarvitsee ihminen ensinnäkin perehtyä työalaansa. Lahjat ja luontaiset taipumukset ovat eri ihmisillä erilaiset, mutta kyvykkäimmänkin tulee tarkoin tuntea työn suorittamistavat.
Eikä tässä kyllin. Tarvitaan vielä lisäksi uutteraa, huolellista työtä ja ankaraa itsearvostelua. Usein ihmetellään maailman suuria kirjailijoita ja muita neroja, mutta harvoin aavistetaan että heidän taitonsa, suurten synnynnäisten taipumusten ohessa, on ankaran työn tulos. Paljon on heiltä vaadittu uutteraa harjoitusta, ennenkuin he ovat kyenneet hämmästyttävää mestariteoksiaan luomaan.
Mutta jos maailman nerokkaimmilta kyvyiltä tätä vaaditaan, mitä sitte tavallisilta, keskinkertaisilta ihmisiltä. Välttämättömiä ehtoja kirjallisissa tehtävässä onnistuaksemme siis on: työtapojen tarkka tunteminen, väsymätön uutteruus, ankara itsearvostelu ja huolellisuus työn suorittamisessa. Meidän tulee olla vaateliaita työmme suhteen: kirjoittaa ja hyljätä ja yhä uudelleen kirjoittaa, kunnes työ tulee täysikelpoista. Meitä tulee työssämme elähdyttää pyrkimys saada aikaan mahdollisimman hyvää, sillä paraskaan ei ole kyllin hyvää.
Tätä saavuttaaksemme meidän tulee antautua lämmöllä tehtäväämme. Ainoastaan siten voimme siihen kiintyä ja ajatuksemme syventyä tutkittavaan aineeseen. Silloin esitys syntyy luonnollisesti eikä pakottamalla.
Jos meillä on täysi selvyys näistä vaatimuksista, on meillä onnistumisen avain hallussamme. Me varmistumme askel askeleelta, kunnes ehyt työ muuttuu meille vähitellen tottumukseksi, toiseksi luonnoksi, s.o. me opimme taidon — juuri tuon, jota yleensä ollaan taipuvaisia uskomaan synnynnäiseksi lahjaksi.