DELILA. Niinkö…? —
(Äänettömyys.)
SIMSON (taas hymyillen). Ei, Delila, ei ole sitä ihmistä syntynyt, joka voisi riistää sankarilta hänen uskoansa! Sillä hän on yksin maailmassa — ei pääse kukaan hänen sieluansa lähelle.
DELILA (värähtäen). Eikö sekään, joka oman sielunsa uhalla häntä rakastaa?
SIMSON. Ei kukaan! Ei ole sankarilla isää, ei äitiä, ei veljiä, ei sisaria — ei muuta paitsi oma itsensä.
DELILA (kiinteästi). Eikö ketään…?
SIMSON. Ei! Niinkuin taivaan tuuli on hän, tänään täällä, huomenna tuolla. (Synkistyen.) Ei kukaan häntä ymmärrä … ei kenkään tiedä hänen sielunsa polttoa…
DELILA (yhä kiihkeämmin). Mutta jos tahtoo ymmärtää? Jos joku tahtoo?
SIMSON (torjuen). Ei ei, Delila! En saata minä sanoa sen enempää. (Äänettömyys.) Anna hetken kulua, niinkuin minä annan. En kysy minä sinulta kuka olet, mistä tulet ja kuhunka menet. En kysy minä mitä huomenna, mitä seuraavana huomenna. (Äkkiä rajusti.) Sillä sankari syöksyy niinkuin Jordan jyrkänteiltänsä, kysymättä mihinkä hän joutuu!
DELILA. Mikä sinun tuli, Simson…? En ymmärrä minä —