DELILA (kuin itsekseen). Niinkö olin minä Danin sankarille kuin tähdenlento, joka kestää ainoastaan silmänräpäyksen tai kaksi?
SIMSON. Ei, Delila, minä palaan. Päivän tai kahden kuluttua minä palaan ja sammutan minun sieluni toisen polton.
DELILA (kuin edellä). Niinkuin tähdenlento olin minä Danin sankarille…
SIMSON. Miksi etsit syytä minua vastaan, sinä Filistean ihme! Eikö minun sydämeni värise sinun edessäsi niinkuin tuntemattoman edessä? Etkö sinä ole minulle niinkuin erämaan etäisyys, jossa sielu etsii näkymättömiä iltaruskon salaperäisessä palossa?
DELILA (kuin edellä). Enkä kuitenkaan voi sinua pidättää päivää taikka kahta…
SIMSON. Minä palaan, sinä ihmeellisin kaikista ihmeistä! — Ah, Delila! Satoja olen minä nähnyt naisia, mutta en ketään niinkuin sinä. Sillä sinä olet niinkuin puutarha muurin takana, joka saa sielun himoitsemaan luvattomia. Ja taas olet sinä niinkuin rautapaita, kylmä ja kirkas niinkuin päämiehen rautapaita, johon ainoastaan sankarit uskaltavat miekkansa iskeä. — Delila! Mikä sinun on, Delila?
DELILA (on vaipunut suulleen ja itkee).
SIMSON. Mitä…? Sinun olkapääsi värisevät — sinun olkapääsi, jotka ovat niinkuin granaattiomenat iltatuulen värinässä. Delila?
DELILA (ei vastaa).
SIMSON. Sinä itket?! Kautta Jehovan: en ymmärrä minä sinua!