DELILA (ei vastaa, mutta hänen huulillaan värehtii salattu hymy).
SIMSON. Delila! Miksi et vastaa, Delila?
DELILA (kuin havahtuen). Sanoitko jotakin, Simson…?
SIMSON. Sanoin. Minun korvani ovat tottuneet sinun ääneesi niinkuin harpun ääneen. — Mitä ajattelit sinä niin ankarasti, Delila?
DELILA. Minä? Ah, en mitään…
SIMSON. Sinä ajattelit. Sano se minulle!
DELILA (kainostellen). Kuinka kehtaisin minä kertoa sankarille lapsen haaveita…
SIMSON (yhä uteliaammin). Sinun täytyy, Delila!
DELILA. Täytyykö minun?… Katso, Simson. — Ah, kuinka minua kainostuttaa! — Katso, kun minä kuulin sinun äitisi tarinan, teki se minuun niin ihmeellisen — — Ei, en saata minä jatkaa!
SIMSON (lapsellisen riemuisesti). Minun äitini tarinastako sinä haaveilit? Ja minun äitini poika ei saisi sitä kuulla! Jatka, Delila!