SIMSON (karkeasti ivaten). Kuinka eivät he juoksisi — jotka ovat tähän saakka nähneet ainoastaan karitsain ja vohlain tanssia kedolla!
ENSIMÄINEN DANIN MIES. Minä kauhistun sinun puolestasi, Simson!
SIMSON. Ja minä häpeän sinun sanojasi — unhotatte että seisotte
Filistean ruhtinaantyttären huoneessa! (Ylimielisesti kiusotellen).
Katsokaa, tuolla seisoo Filistean rutto! Astu esiin, Delila, että minun
kansani lapset saavat nähdä »ruton» silmästä silmään.
DELILA (joka on seurannut keskustelua jännittyneenä, pelon ja toivon välillä, astuu pari askelta, antaen vaippansa pudota maahan ja seisoen häikäisevässä puolialastomuudessaan ylpeänä ja kiemailevana miesten edessä. Miehet kääntyvät poispäin ja nostavat kauhistuneina kätensä ristiin rinnoilleen, katsoen pitkään toisiaan.)
TOINEN DANIN MIES. Herra hillitköön meidän kielemme —
KOLMAS DANIN MIES (tarttuu häntä käsivarteen). Vaikene, veljeni! (Astuu
Simsonia kohti. Hiljaisesti.) Minulla on sinulle sanoma äidiltäsi!
SIMSON (hämmästyneenä). Äidiltäni…? (Äänettömyys. Käy lähemmäksi.)
Mitä käski minun äitini sanoa?
KOLMAS DANIN MIES (liikutettuna). Näin sanoi sinun äitisi: olenko minä turhaan Ekronissa vaeltanut — olenko minä turhaan Herraa Israelin jumalaa huutanut? Palaja, poikani!
SIMSON (heltyneenä ja hämmentyneenä). Ovatko nämä minun äitini sanat?
KOLMAS DANIN MIES. Jehova tehköön minulle sen ja sen, jos minä olen jotakin lisännyt tahi poisjättänyt! Näin sanoi äitisi, Manoan jalo leski. (Jännittynyt äänettömyys). Minkä sanoman saan viedä äidillesi?