FILISTEALAINEN VANKI (räjähtää hillittömään nauruun, Israelin miehet kääntyvät poispäin. Simson kuohahtaa ylös niin että kahleet kalahtavat, mutta vaipuu masentuneena takaisin).
PÄÄMIES. Nono, ei kiirettä, Simson! Annan sinulle tavalliset kolme arvaamispäivää. Ainoasti: pidä minun arvotukseni mielessäsi — mikä on hunajaa makiampi, mikä jalopeuraa väkevämpi, heh, heh hee!
(Alkaa päästellä vankeja irti, laskien ne ovesta vankihuoneeseen, jossa näkyy vartija.)
Joo joo, makian perään … makian perään … heh heh… — No, poju, onkos ollut äitiä ikävä? — Nono … mitäs tyhjästä itkemään… — Joo joo … aika poikia, aika poikia nämä isä Abrahamin lapset. — So! Älä heittele niskojasi, vaan mene siivolla! — Kas vaan, onpas siinä karhua … heh heh heh!
(On päästänyt kaikki muut, tulee Simsonin luo.)
No, miltäs tuntuu — tarkotan tietysti arvotusta? (Katselee häntä). Joo joo… (Äkkiä isällisesti). Oikeastaan sinä Simson et ymmärrä koko maailman menoa! Katsos nyt: väliin nostetaan, väliin lasketaan, temppu sattuu itsekullekin… Ja näissä naisasioissa se juuri temppu sattuukin… Niin, niin, kyllä minä ymmärrän, minä olen nähnyt paljon ihmisiä… Mutta mitä sinun kohtaasi tulee, niin — no he! — monikos meistä tässä voipi kehua ruhtinaantyttärillä…
(Alkaa päästää Simsonia irti.)
VANHA VAIMO (on tullut sillaikaa tietä myöten matkasäkki selässä, pysähtyy, tuntee Simsonin ja jää liikutuksen valtaamana katselemaan). Herra … minun herrani!
PÄÄMIES. Oo, naisväkeä! No sitä ei useasti tapahdu, eipä tapahdu. Ja päälliseksi Israelin naikkosia!
(Kumartaa leikillä.)