VAIMO (nöyrästi). Minun herrani! Salli palvelijasi puhua onnettoman kanssa pari sanaa!
PÄÄMIES (yhä leikiksi lyöden). Se tahtoo sanoa: niinkuin kahdenkeskistä, heh heh…
VAIMO (ylevästi). Minun herrani! Onkos sinulla koskaan ollut äitiä?
PÄÄMIES (naurahtaen). Nono, semmoinen toki mahtaa meillä kaikilla olla!
— Että mitäkö pidin? Kelpo eukko, kerrassa kelpo ihminen.
VAIMO. Ja onko sinulla vaimoa ja lapsia?
PÄÄMIES (hilpeän avomielisesti). Kolme, kolme kappaletta! Ja mitä lapsiin tulee, niin niitä meillä on koko parvi. Ja rakastettavia lapsia, kerrassa rakastettavia…
VAIMO. Salli minun, herrani, muistuttaa, että rakastettuakin lasta saattaa kohdata raskas onnettomuus. (Simsonia osottaen). Minä olen … hänen äitinsä.
PÄÄMIES (hämmentyneenä). Äiti…? Simsonin äiti…! No … totta puhuen … niin no… Tämä tuli vähän niinkuin odottamatta…
ÄITI. Minun herrani! Yksi on minulla rukous: salli onnettoman äidin puhua pari sanaa onnettoman poikansa kanssa.
PÄÄMIES. Jaa puhua? Kyllä, kyllähän minä ymmärrän… Mutta, katsos, on kielletty, kerrassa kielletty. Kuka tietää mitä puhuisitte…