SIMSON (kiihtyen). Hajalleen jäivät Israelin heimot … niinkuin saviastia särkyi minun unelmani —
ÄITI (rauhottaen). Älä puhu, älä puhu!
(Äänettömyys.)
SIMSON (raskaan tuskan tärisyttämänä). Jos olisi minulla unelmani perijä… Vaan hedelmätön, hedelmätön on se rakkaus ollut… Hautaan sammuu Manoan suku … hedelmätön, hedelmätön, hedelmätön!
(Jäykistyy kouristuksen tapaiseen.)
ÄITI (tukee häntä, johdattaen jyväkaivon reunalle istumaan. Hyväilee viihdytellen). Rauhotu, poikani, rauhotu! (Silittelee hänen otsaansa). Rauhotu, poikani, rauhotu… Israel voi nousta… Manoan suku voi sivuhaaroistaan versoa … rauhotu … rauhotu! — Onko nyt parempi, Simson?
SIMSON (nojaa hänen rintaansa. Hetkisen päästä). On, äiti. — Oi äiti, äiti! Ei ole minulla muuta maailmassa kuin sinä. (Äänettömyys). Vaan sinuakin vastaan tein minä kerran raskaan synnin…
ÄITI (lempeästi). Oi niinkö? Sano se minulle!
SIMSON. Vilpitön on minun rakkauteni sinua kohtaan ollut, mutta kerran, ah kerran katsoin minä sinut sydämessäni ylön. — Voitko antaa sitä minulle koskaan anteeksi?
ÄITI (omituinen värähtelevä riemu kasvoilla). Voiko äiti antaa anteeksi? (Sulkee hänet yhä hellemmin syliinsä, kyynelten vieriessä). Ah poikani, poikani!