DELILA (käy mietteissään Astartea kuvailevan kannatinpylvään eteen.) Oletko sinä todellakin hymyillyt…? (Ojentaa kätensä.) Hymyile minullekin, jumalatar! Näytä minulle se merkki! (Äänettömyys) Oh! (Kääntyy makuuhuoneeseen päin, kuuntelee. — Kiihtyen.) Tänä yönä, tänä yönä, sanotte te! Mitä te tiedätte tästä yöstä…? (Käy kuohuvana oikealle, jossa on kahdesta rinnakkain lepäävästä pantterista muodostettu divaani. Heittää vaippansa divaanille ja vaipuu vähitellen itsekin, tuijottaen pantterien päiden ylitse pelottavin katsein.) Minä seison kuin arvotuksen edessä… (Äänettömyys.) Vihaan! Sinun salaisuuttasi! Sinun askeltesi väkevyyttä! Sinun hiustesi leikkiä! Sinun ylimielistä hymyäsi! (Äänettömyys.) Tänä yönä minä otan minun sieluni minun käteeni ja vaadin sinun sielusi minun oman sieluni hinnalla…
(Äänettömyys.)
ÄÄNI (makuuhuoneesta). Delila! — Delila!
DELILA (kavahtaa ylös ja rientää ääntä kohti, mutta kääntyy takaisin heittäytyen syvässä mielenkuohussa divaanille)
SIMSON (ilmautuu makuuhuoneen ovelle). Minne karkasit sinä, Delila?
DELILA (yhä entisellään.)
SIMSON. Vastaa minulle! Missä piilet sinä? (Huomaa Delilan) Ah! (Rientää luo, vaan pysähtyy äkkiä.) Mitä?!
DELILA (vaikenee.)
SIMSON. Mitä tämä merkitsee? (Katselee häntä.) Mutta ihana sinä olet! Huumaava yrtti, pyörryttävä hulluus olet sinä! (Koskettaa hurmautuneena häntä olkapäähän.) Miksi pakenit, Delila!
DELILA (vaikenee yhä).