SIMSON (raudan raskaasti). Minä jään!
(Hänen päänsä vaipuu rinnoille.)
ÄITI. Poikani, poikani!
SIMSON (hiljaa). Anna minulle anteeksi, äiti, että minä särjin sinun suuren rakkautesi aikomuksen.
ÄITI (lämpimästi syleillen). Oi, et mitään särkenyt, poikani, et mitään! Kaikki ymmärrän, kaikki ymmärrän… Ainoastaan salli minun levätä hetkinen rinnoillasi. (Päämiehelle, joka taas katsoo ovesta). Heti, heti! (Hetkisen päästä). Toisin ajattelin minä kotoa lähtiessäni, toisin oli säädetty … kaikki ymmärrän. Ja kuka kaikki ymmärtää, hänen on hyvä kaikkialla. — Oletko nyt löytänyt rauhasi, Simson?
SIMSON. Olen. En ole minä ollut muuta vailla kuin sinun äänesi kaikua ja sinun kätesi kosketusta. — Siunaa minua!
ÄITI (suutelee häntä otsalle). Herra Israelin jumala siunatkoon sinua!
(Itkee.)
(Hetkisen päästä.)
Varmaan minun nyt täytyy lähteä… Poikani, poikani…