SIMSON. Enkö saa minä haudassanikaan rauhaa? (Kohottaa hurjistuneena kahleiset kätensä). Pois — pois, taikka!
DELILA. Niin — lyö — murskaa — tallaa jalkojesi alle — mutta älä pakene!
SIMSON. Murskaa?! (Hän rupeaa vapisemaan ja hänen kätensä putoavat vitjoineen voimattomina alas. Katkerasti.) Murskaa … murskaa!
DELILA. Ah Simson, Simson!
SIMSON (hurjasti). Kirottu olkoon nainen —
DELILA. Simson!
SIMSON. Ellei hän olisi portto syntymästään, niin hän ymmärtäisi edes hävetä! — Murskaa, murskaa, murskaa ha ha ha!
DELILA. Pahoin tein minä, Simson. Vaan en ymmärtänyt minä silloin —
SIMSON. Ymmärtänyt!
DELILA. — Yötä ja päivää rukoilivat minun kansani papit ja ylimäiset minua, ja minua itseäni houkutti sinun voimasi salaperäinen ihme. En tahtonut minä sinua kavaltaa. Ainoastaan sinun ihmeesi tahdoin minä tietooni, mutta — oi Simson — sydämessäni minä rakastin sinua!