VANKILAN PÄÄMIES (tulee kiireisesti ja vie Simsonin pois, katsoen pitkään Delilaa, joka on noussut ja seisoo kuin kivipatsaaksi jähmettyneenä. Pitkä äänettömyys.)
ADULLA (rientää Delilan luo). Ruhtinatar!
DELILA (seisoo yhä jähmettyneenä).
ADULLA (osanottavan pelokkaasti) Ah ruhtinatar, ruhtinatar! (Katselee hetkisen, sitten hätäisesti). Ruhtinatar! Kaukana tiellä näkyy tulijoita, puvusta päättäen hovin palvelijoita.
DELILA (häntä kuulematta viittaa torjuen kädellään. Adulla rientää tielle. Delila horjuu etualalle, nojautuen erään kiven tankoa vasten kuoleman kalpeana. Vaipuu hetkisen päästä suulleen kivelle.)
… Onko hänen sielussaan joku kuilu, jota minä en ymmärrä … joku hirmuinen … sovittamaton … anteeksiantamaton…?
(Pitkä äänettömyys.)
… Onko minun sielussani joku kuilu, jota hän ei ymmärrä … jota minä en itsekään ymmärrä…?
(Äänettömyys.)
… Petos…! Eikö minun rakkauteni ole enemmän kuin tuhannen petosta…?