SIMSON. Pettänyt! Sinua? (Äkkiä synkistyen.) Minäkin voisin sanoa: kolme yötä sinä olet minua pettänyt, Delila!
DELILA (ponnahtaa tyrmistyneenä istualleen). Minä?!
SIMSON (syytöstään lieventäen). Niin, sinä, Filistean tuhatoikkuinen ihme! Kolme yötä sinä olet ollut minulle niinkuin huumaava yrttitarha. Mutta kolme yötä sinä olet samalla ollut niinkuin oikullinen lapsi, joka kaivaa ruusun ja liljan sormillansa etsien kukoistuksen salaisuutta.
DELILA (nauraa rauhottuen). Kukkasistako sinä puhut, Danin sankari? — Olkoon niin! Kolme yötä sinä olet levännyt minun puutarhassani, jonka muurin ylitse ei yhdenkään miehen ajatus ole tähän saakka uskaltanut. Kolme yötä sinä olet levännyt minun puitteni varjossa, mutta et niinkuin sankari, vaan niinkuin vakooja, sillä sen tietää Israel ja sen tietää Filistea: sinä kannat salaisuutta sydämessäsi!
SIMSON (uudelleen synkistyen). Sinä et tiedä, Delila, mitä puhut! Kolme yötä minä itse —
DELILA. Kolme yötä sinä olet levännyt minun käsivarrellani niinkuin
Israelin vakooja! (Kohoaa ylemmäksi.) Minä halveksin sinua!
SIMSON. Delila!
DELILA (kohoaa yhä ylemmäksi). Älä lähene minua!
SIMSON (harmistuen). Totisesti! Minä joudun narriksi naisen edessä. Kolme yötä minä olen hänen tähtensä unhottanut minun tehtäväni salaisuuden, neljäntenä hän sanoo minua vakoojaksi.
DELILA (jännittyneenä). Sinun tehtäväsi — —? (Pidättyy äkkiä, kääntyen ivallisena poispäin.) Sinun tehtäväsi salaisuuden!