»Yöt ovat kylmät, Inkoos», hän sanoi valittaen, »ja minun kansani on hajonnut eikä minulla ole mitään kraalia. Korppikotkat seuraavat minua ja minä voin kuulla pukkien jalkojen töminän.»
»Kuinka niin pukkien», kysyin hätkähtäen.
»Pukit vaihtavat laitumia.»
»Ja missä ovat metsästäjät?» kysyin edelleen.
»He ovat täällä ja minun jäljessäni», hän sanoi nyt englanninkielellä, samalla kun hän ojensi kuppinsa jauhoja saadakseen ja hiljaa alkoi laahustaa jälleen tietä eteenpäin.
Seurasin hänen perässään ja kysyin englanniksi, tunsiko hän erästä
Colles nimistä miestä.
»Tulen juuri hänen luotaan, nuori herra. Missä te asutte? Vai niin, koululla. Pääseekö huoneeseenne ikkunan kautta rakennuksen takaa? Katsokaa siis, että se on auki, sillä pian olen siellä.» Ja ääntään korottaen toivotti hän sesutonkielellä minulle kaikkea siunausta hyvyydestäni ja laahautui sitten tietä alaspäin, yskien kuin tulivuori.
Suuren jännityksen vallassa suljin kaupan ja menin Wardlawin luo. Ainoatakaan lasta ei ollut saapunut kouluun tänä päivänä, minkä vuoksi hän oli aivan toimeton ja kulutti aikaansa panemalla pasianssia. »Sulje ovi ja tule sitten minun huoneeseeni», sanoin. »On tullut selitysten aika.»
Noin kahdenkymmenen minuutin kuluttua kafferi ryömi ikkunan alla olevien pensaiden keskestä esiin, irvisti minulle ja hyppäsi ketterästi huoneeseen. Sitten hän tutki ikkunan ja veti verhot sen eteen.
»Onko ulko-ovi suljettu?», hän kysyi parhaimmalla ajateltavissa olevalla englanninkielellä. »Kiitos, hankkikaa sitten minulle vähän lämmintä vettä ja joitakin vaatteita, mr Crawfurd. Täytyy olla inhimillisen näköinen, ennenkuin ryhdytään neuvottelemaan. Meillä on koko yö käytettävissämme, niin että aikaa riittää. Mutta katsokaa, että talo on tyhjä, ettei kukaan häiritse minua pukiessani. Olen hyvin ujo ja tarkka ulkoasustani.»