Hankin hänelle mitä hän oli pyytänyt ja sain nyt nähdä hämmästyttävän muodonvaihdoksen. Hän otti pienen lasipullon nyytistään ja hieroi jotain nestettä kasvoihinsa, käsivarsiin ja kaulaan, niin että musta väri hävisi. Ruumiin ja jalat hän jätti sellaisikseen, paitsi että hän veti päälleen paidan ja alushousut liinavaatevarastostani. Sitten hän otti päästään takkuisen tekotukan ja paljasti päänsä lyhyeksi leikattuine, harmahtavine hiuksineen. Kymmenessä minuutissa oli vanha kafferi muuttunut eloisaksi, noin viidenkymmenen vuoden ikäiseksi mieheksi, jolla oli sotilaallinen ryhti. Mr Wardlaw tuijotti häntä kuin näkyä.
»Lienee aika esitteleidä», hän sanoi, sittenkun pahin nälkänsä oli tyydytetty. »Nimeni on Arcoll, kapteeni James Arcoll. Minulla on kai kunnia puhutella mr Crawfurdia, Mackenzien kauppahuoneen edustajaa täällä, ja mr Wardlawia, Blaauwildebeestefonteinin koulunopettajaa. Mutta, anteeksi, missä on Petter Japp? Päissään tietysti? Niinpä niin, se on aina ollut hänen tapansa. Muuten olemme täysilukuiset ilman häntäkin.»
Päivä oli nyt jo laskussaan ja muistan terottaneeni korviani kuullakseni rumpujen äänen. Kapteeni Arcoll huomasi tämän kuten kaiken muunkin.
»Te kuulostatte rumpuja, mutta niitä ette saa enää kuulla. Täällä ylhäällä on heidän tehtävänsä loppuunsuoritettu. Tänä iltana he liikkuvat Swazimaassa ja alhaalla Tongan rajoilla. Ja ellemme me, te mr Crawfurd ja minä, ole kyllin nopeita, saadaan heistä kuulla Durbanissa jo kolmen päivän kuluttua.»
Vasta sitten, kun lamppu oli sytytetty, takka loimusi ja koko talo oli huolellisesti suljettu, alotti kapteeni Arcoll kertomuksensa.
»Kaikkein ensinnä», hän sanoi, »haluan tietää, minkä verran te tiedätte. Colles on sanonut minulle, että te olette varuillanne, ja että olette päässyt jonkun salaisuuden jäljille. Te kirjoititte hänelle vakoilemisesta, mutta kehotin häntä olemaan puuttumatta asiaan. Teidän asianne, mr Crawfurd, sai luvan odottaa parin tärkeämmän asian vuoksi. Sanokaa nyt minulle, mitä te arvelette?»
Koetin vastata niin tiiviissä muodossa kuin mahdollista, sillä tunsin, että nuo kirkkaat silmät näkivät lävitseni. »Luulen, että alkuasukkaiden keskuudessa on puhkeamaisillaan kapina.»
»Aivan niin», hän lausui hieman kuivasti, »se on selvä, ja todistuksina siitä ovat väijyminen ja rumputus. Mitä muuta?»
»Olen saanut selville, että L.T.K:aa harjoitetaan paljon paikkakunnalla. Alkuasukkailla on joku jalokivivarasto, josta he myyvät vähitellen kiven toisensa jälkeen, ja näin hankkivat varoja aseisiin.»
Hän nyökkäsi. »Tiedättekö ehkä joitakin, jotka ovat mukana hommassa?»