Puoti Umvelosissa oli aivan sellaisena kuin olin sen jättänyt. Tuossa ikkunanreunuksella oli piiskanikin, jonka olin siihen unohtanut. Ovesta leyhähti vastaan tuoreen öljyvärin raskas haju. Sisällä oli pelkästään tuoleja ja penkkejä, ja nurkassa ne padat ja pannut, jotka olin jättänyt tänne seuraavaa kertaa varten. Avasin kaapin ja otin esiin joitakin tavaroita, avasin sitten makuuhuoneen ikkunan ja palasin takaisin ulos, missä tapasin Laputan kärsimättömänä odottamassa minua auringonpaahteessa.
Osoitin hänelle varastohuoneen, jossa olin luvannut yösijan. Se oli rakennuksen suurin huone, mutta kokonaan kalustamaton. Muutamia tynnöreitä ja pakkauslaatikoita oli yhdessä nurkassa ja tyhjiä säkkejä oli kylliksi makuusijan laittamista varten.
»Olen juuri teenjuontihankkeissa», sanoin Laputalle. »Jos teillä on ollut pitkä matka, niin ehkäpä kuppi teetä maistuisi, vai kuinka?»
Hän kiitti, ja minä tein tulen ja panin vesikattilan kiehumaan. Sitten katoin pöydälle korppuja, sardiineja ja hilloa. Minun tehtäväni oli nyt näytellä narrin osaa, ja luulenpa onnistuneeni verrattomasti. Punastun vielä tänä päivänä muistaessani kaikkia tuhmuuksia mitä puhuin. Ensiksi istutin hänet vastapäätäni pöydän toiselle puolen, teko, johon ei ainoakaan valkoihoinen koko maassa olisi alentunut. Sitten puhuin hänelle miltei lempeästi, että olin aivan hurmaantunut alkuasukkaisiin heidän rehtiytensä vuoksi ja senvuoksi että he olivat paljon parempaa väkeä kuin seudun valkoiset törkimykset. Kerroin että olin juuri tullut Englannista ja että uskoin värillisten tarvitsevan samat oikeudet kuin valkoisillakin on. Luulenpa, Jumala paratkoon, puhuneeni sellaistakin, että toivoin saavani elää sen päivän, kun Afrika jälleen kuuluisi alkuperäisille isännilleen.
Hän kuunteli minua järkkymättömän tyynesti; ja hänen vakavat silmänsä tutkivat minua ilme ilmeeltä. Haluan lisätä vielä, että hän söi vankasti ja joi kolme kuppia väkevää teetä, jota olin valmistanut. Annoin hänelle vielä sikaarin, jonka olin saanut eräältä hollantilaiselta farmarilta, joka kokeili sikaarinvalmistuksella. Ja koko ajan lörpöttelin kaikenmoista itsestäni ja mielipiteistäni. Sanoin viipyväni vain yön puodissa ja jo huomenna matkustavani takaisin Blaauwildebeestefonteiniin ja sitten Pietersdorpiin hakemaan uutta varastoa. Lopuksi huomasin, ettei hän enää välittänyt kuunnella mitä sanoin. Hän oli päässyt selville, että olin täydellinen narri. Sensijaan hän katseli Colinia, joka oli ovella nukkuvinaan, vaikka toinen silmä oli tiukasti kiinnitettynä vieraaseen.
»Teillä on kaunis koira», hän sanoi.
»Niin kyllä», yhdyin viimeisellä voimainponnistuksella — »se on kyllä kaunis katsella, mutta siltä puuttuu kaikki sisu. Mikä rakki hyvänsä saa sen heiluttamaan häntää. Ja sitten on eläin kauhean tyhmä niin ettei se osaa löytää edes kotiin itsekseen. Olen jo tuuminut päästä eroon siitä.»
Laputa nousi ja hänen katseensa osui koiran selkään. Näin, että hän kiinnitti huomionsa karvan vastasuuntaiseen kasvuun selässä ja huomasin, ettei hän ollut arvosteluihini nähden samaa mieltä.
»Ruoka teki minulle hyvää, baas», hän sanoi. »Jos haluatte kuunnella minua, voin palkita kestiystävyytenne hyvällä neuvolla. Te olette vieras täällä. Levottomat ajat ovat tulossa, ja jos haluatte seurata neuvoani, niin palatkaa vuoristoon.»
»En käsitä mitä tarkoitatte», sanoin onnistuen saamaan kasvoilleni iloisen tyhmyri-ilmeen. »Mutta kyllä palaan vuoristoon heti ensi töikseni huomenna. En viihdy täällä tasangolla.»