Varjo lankesi polulle ja katsahtaessani ylös, huomasi juuri sen miehen, jota ajattelin seisovan edessäni. Henriquesin suupielessä riippui savuke ja kädet olivat housuntaskuissa. Hän katseli minua omituisesti hymyillen.
»No, herra kauppamies», hän sanoi, »mehän olemme tavanneet jo ennenkin toisemme, vaikka tosin silloin hauskemmissa olosuhteissa.
En vastannut, sillä minulla oli tarpeeksi muuta ajateltavaa.
»Ellen erehdy, olimme matkatovereita laivassa», hän jatkoi. »Arvelenpa, että teistä olisi miellyttävämpää loikoa lepotuolissa peräkannella tupakkaa poltellen kuin tässä paahteessa.»
Vaikenin edelleen. Jos hänen tarkoituksensa oli tehdä pilaa minusta, niin David Crawfurd ei alentuisi vaihtamaan ainuttakaan sanaa hänen kanssaan.
»Teidän ei tarvitse lainkaan olla noin hapan. En ole tehnyt teille mitään liikaa. Meidän kesken sanoen» — tässä hän alensi ääntään — »koetin auttaa teitä, mutta te olitte nähnyt aivan liian paljon voidakseni päästää teitä pakoon. Mikä paha henki ajoikaan teidät varastamaan hevosen ja ratsastamaan luolaan? En puhu mitään siitä, että te kuuntelitte, mutta jos teillä olisi ollut hyttysen verran järkeä, olisitte kai lähtenyt vuoristoon uutisinenne. Mutta asiasta toiseen, kuinka te menettelitte vakoillessanne? Arvaan että olitte hyvin kätkeytynyt kellariin. Kunnon Laputamme oli narri, kun ei katsonut tarkemmin perään, mutta minun täytyy sanoa, että te näyttelitte aivan suurenmoisesti.»
Yhdeksäntoista vuotiaan turhamaisuutta voi helposti käyttää hyväkseen.
Tartuin koukkuun.
»Tiedän kyllä, millaisiin varovaisuustoimenpiteisiin te katsoitte tarpeelliseksi ryhtyä», mumisin.
»Vai niin, te kuulitte? Niin, tunnustan, että kernaasti menen pohjaan saakka silloin kun ryhdyn johonkin.»
»Kuten esimerkiksi Koodoon tasangolla», sanoin.