XIII.
LETABAN KAHLAAMO.
Pimeys lisääntyi nopeasti lähestyessämme jokea. Ylempänä olevista tyynistä vesistä, samoinkuin alempaakin nousi ohut valkoinen usva, mutta itse pitkät matalikot joessa näkyivät selvästi. Sydämmeni alkoi tykyttää voimakkaasti, mutta hallitsin kuitenkin itseni ja rukoilin kärsivällisyyttä. Rohkeuteni heikkeni, kun tuijotin pimeyteen. Lapsellisuudessani olin luullut saavani nähdä heti ystäväni, tai ainakin vilahduksen heistä toisella rannalla, mutta kaikki oli tyhjää ja hiljaista.
Kaalamo joessa tekee terävän kulman. En tiennyt tätä ja senvuoksi ihmettelin nähdessäni etujoukkojen kääntyvän, kuten näytti, yläjuoksuun päin. Laputan voimakas ääni kuului jakavan käskyjä, joita toistettiin rivi riviltä eteenpäin, ja senjälkeen molemmat sivustat puristuivat kokoon sille ahtaalle ajotielle, joka johti alas virtaan. Me saimme pysähtyä, kun etummaiset rivit alkoivat kulkea yli.
Vapisin jännityksestä ja teristin silmiäni nähdäkseni pimeyteen. Vesi säilyttää kauimmin hämärävalaistuksen, ja saatoin erottaa selvästi mitä tapahtui. Etummaiset ratsastajat ajoivat Laputan kanssa jokeen. Kahlaamo ei ole niinkään helppo, ja he saivat katsoa tarkasti eteensä, mutta viidessä tai kymmenessä minuutissa he olivat päässeet yli. Senjälkeen seurasivat sivustalta jalkamiehet. He kahlasivat yli, veden noustessa vyötäisiin saakka, mutta he pitivät kiväärinsä pään päälle kohotettuina. Vesi heidän ympärillään kohisi onnettomuutta ennustaen, mutta ainoakaan ääni ei päässyt heidän huuliltaan. En koskaan ole saava tietää, kuinka Laputan oli onnistunut saada maailman puheliain ja meluisin kansa pysymään näin hiljaisena. Useita tuhansia jalkamiehiä oli nyt varmaan seurannut ratsuväkeä joen yli ja hävinnyt metsään, mutta vielä ei ollut kuulunut ainoatakaan laukausta vastapäätä olevilta joen jyrkiltä töyräiltä.
Rohkeuteni painui sitä mukaa kuin aika kului. Arcoll oli varmaankin epäonnistunut, ja siinä tapauksessa ei kahlaamon kohdalla syntyisi mitään vastarintaa alkuasukasarmeijalle. Edessäni olivat siis Inandan Kraalissa odottavat kauhut. Päätin kuitenkin taistella vapaudestani, ennenkuin antautuisin, ja olin jo aikeissa pyytää Arcollin miestä katkaisemaan siteeni, kun samassa eräs ajatus pälkähti päähäni.
Henriques tahtoi päästä rubiineihin käsiksi, ja hänen etunsa mukaista oli saada Laputa menemään joen yli, ennenkuin alkaisi. Arcollin tarkoituksena oli hajoittaa vihollisjoukot ja ennenkaikkea ottaa päällikkö vangiksi. Henriques oli varmaankin sanonut tämän hänelle, ja uskoi nyt varmaan itsekin, että Laputa ratsastaisi jossain keskellä joukkoja. Näinollen ei mitään tapahtuisi ennenkuin vanha pappi rubiineineen vietäisiin vuorollaan joen yli.
Täten oli hyvä, ettei siteitä oltu vielä katkaistu. Tuossa tuli Henriqueskin minua kohti ratsastaen, kiihkeänä ja murhaavan näköisenä. Hän pidätti hevostaan ja kysyi, olinko varmassa säilössä. Kafferini näytti lujaan sidottuja käsivarsiani ja jalkojani, ja nykäisi vielä itse köydestä osoittaakseen sen vahvuutta.
»Vartioi häntä hyvin», Henriques sanoi, »muista että sinun on vastattava hänestä Inkulun edessä. Matkaan nyt hänen kanssaan ja pidä huoli, että hän tulee joen yli». Tämän jälkeen hän kääntyi ja ratsasti takaisin.
Näennäisesti totellen käskyä vartijani johti minut ulos rivistä ja sitten metsikköön oikealla päin. Täällä pääsimme pian paarien kohdalle, ehkäpä kaksikymmentä kyynärää niistä länteen. Vesi välkkyi puiden välissä muutama askel kauempana. Saatoin nähdä suuren jalkaväkijoukon kerääntyneenä kahlauspaikalle, ja kuulla ikäänkuin koskenkohinaa joukkojen mennessä yli.