Äkkiä annettiin käsky toiselta rannalta. Se oli Laputan kova ja kimeä ääni, jollaista kafferit käyttävät tahtoessaan saada äänensä kuulumaan pitkän matkan päähän. Henriques toisti hänen sanansa ja jalkaväki pysähtyi. Paarien edessä ollut ratsuväki alkoi nyt ajaa veteen.
Meidän piti seurata sitä, mutta sensijaan vetäännyimmekin hevosinemme metsän pimeyteen. Näytti siltä kuin papin paarien ympärillä tapahtuisi jotakin, Henriques oli jättänyt ne ja ajoi nyt niin läheltä ohitseni, että olisin voinut koskettaa häntä. Jossain puiden välissä kajahti laukaus.
Kuin vastaukseksi merkkiin muuttui vastapäätä oleva korkea rantaäyräs yhdeksi ainoaksi tuliseinäksi. »Tuliseinä» kuulostaa hieman omituiselta nykyaikaisessa sodankäynnissä. Ymmärsin, että meikäläiset käyttivät haulikoita ja ampuivat mustalla ruudilla alhaalla vedessä olevia joukkoja. Se oli inhimillistä ja samalla viisasta, sillä leimahdukset harmaassa iltahämärässä tekivät sen vaikutuksen, kuin tykistöpatteri olisi toiminnassa.
Jälleen kuulin Henriquesin äänen. Hän käänsi kolonnan marssimaan oikealle päin. Hän huusi kehottaen etsimään suojaa ja kulkemaan joen yli vähän ylempänä. Olin kuulevinani myös kaukaa Laputan äänen.
Hetket olivat kalliita. Olimme aivan liian pitkälle lykänneet siteideni irroittamisen. Pimeässä täytyi nyt hapuilla solmuja ja kafferini puukko oli uskomattoman tylsä. Nahkaremmit ovat aina sitkeitä ja ne, joilla minut oli sidottu, täytyi sananmukaisesti sahata poikki. Käsivarret vapautuivat nopeimmin ja minä aloin heti nykiä toisista paikoista solmuja auki. Vaikeinta oli saada irti niitä siteitä, joilla nilkkani olivat kiedotut yhteen hevosen vatsan alla. Kafferi kiskoi ja sahasi satuttaen välistä hevostakin, niin että se hypähti. Olin aivan tukahtua kärsimättömyyteeni, ja koetin rauhoittaa itseäni lukemalla rukouksia itsekseni.
Miehet joen toisella rannalla olivat nyt alkaneet ampua kovemmilla panoksilla. Saatoin eräästä puiden välisestä aukosta nähdä joen keskelle, joka oli aivan täynnä kamppailevia miehiä ja hevosia. Ihmettelin, ettei laukaustakaan oltu ammuttu vastaukseksi. Mutta sitten muistin valan ja ihmettelin nyt entistä enemmän sen valtaa villien joukkojen ylitse.
Joukot marssivat nyt ohitseni oikealle päin Henriquesin käskyä totellen, mutta varsin suuressa epäjärjestyksessä. Luoteja vinkui puiden välissä, ja eräs ratsumies, jota luoti oli tavannut olkapäähän, putosi mätkähtäen hevosen selästä. Tämä lisäsi sekasortoa, sillä nyt astuivat useimmat satulasta ja koettivat hevosia taluttaen päästä metsän suojaan. Jalkaväki yhtyi näihin sivulta päin, ja nyt syntyi suoranainen painiskelu pillastuneiden eläinten ja ihmisten välillä ruusu- ja mopanipensaiden keskellä. Ja yhä edelleen jatkoi kafferini nilkkojeni irroittamista niin nopeasti kuin levoton hevoseni salli.
Lopuksi oli kaikki selvää, ja minä tipahdin kuin tukki maahan vatsalleni ja kouristuksesta nytkähdellen, ja kun vihdoin pääsin nousemaan ylös, horjuin kuin juopunut. Myöskin nyt tein tyhmyyden. Minun olisi pitänyt jättää hevoseni kafferille ja pyytää, että hän seuraisi minua. Mutta olin liian innoissani ajatellakseni varovaisuutta. Annoin hevosen mennä menojaan, kehotin kafferia odottamaan minua ja juoksin sitten rubiinipaareja kohden.
Henriques oli tehnyt laskelmansa viisaasti. Suojelusvartio oli jättänyt papin yksikseen ja paarien ääressä oli vain kaksi kantajaa. Ja samalla hetkellä kun näin heidät, kaatui toinen heistä luodin rintaan satuttamana. Mielettömänä kauhusta käänteli toinen päätään jokaiseen ilmansuuntaan, mutta kun luoti vingahti nyt hänen päänsä ohi, oli se jo liikaa hänelle, ja ulvoen hän juoksi tiehensä.
Seisoessani siinä, pensaistojen läpi tultuani, tutkin tarkkaan, miltä suunnalta laukaukset oli ammuttu. Missään tapauksessa ne eivät olleet ystävieni pyssyistä joen toiselta puolelta, sen saatoin vannoa. Luodit olivat tulleet lähempää ja tiesin varmasti, kuka ne oli ampunut. Mutta en saattanut nähdä ketään. Lähin tien osa oli tyhjä ja itse kahakka tapahtui alhaalla vedessä. Näin kookkaan miehen hyppäävän hevosen selästä jokeen matkalla takaisin tälle rannalle. Hän oli varmasti Laputa, joka saapui hillitsemään pakokauhua.