Mutta minun asiani ei koskenut Laputaa, vaan Henriquesia. Vanha pappi, joka oli nukkunut, alkoi nyt liikkua ja kääntyili hämmentyneenä ympäriinsä näkemättä kuitenkaan mitään. Kauan hän ei kerinnyt katsella, sillä pian tuli kolmas luoti metsästä, vain noin kymmenisen metrin päästä ja lävisti vanhan papin otsan. Hän kaatui taapäin maahan kuolleena ja norsunluulipas putosi hänen polviltaan.
Minulla ei ollut asetta, enkä tuntenut mitään halua saada neljättä luotia omaan nahkaani. Henriquesin kanssa ampujana ei ollut leikkimistä. Senvuoksi seisoin rauhallisesti varjossa, kunnes portugalilainen tuli metsästä. Näin hänen kiiruhtavan esiin kivääri kädessä. Kuului hirnumista, mikä ilmaisi, että hänen hevosensa oli sidottuna läheisyydessä. Oli pimeätä, mutta olin kuitenkin näkevinäni himon liekehtivän konnan silmissä hänen syöksyessään paarien luo.
Äänettömästi hiivin hänen taakseen. Hän nosti lippaan kantta ja veti esiin jalokiviketjun. Silmänräpäyksen hän piti sitä kädessään, mutta vain silmänräpäyksen. Syventyneenä hommaansa kun oli, hän ei huomannut minua vaikka seisoin jo aivan hänen edessään. Vieläpä hän nosti päätään ja antoi minulle täten erinomaisen tilaisuuden. Olin varsin taitava nyrkkeilijä, ja nyt kerääntyi koko raivoni seuraavaan iskuun. Se tapasi häntä leukaan ja hänen niskansa naksahti kuin kiväärin hana. Hän kaatui hervottomana maahan ja jalokiviketju putosi hänen kädestään.
Nostin sen ja pistin housuntaskuuni.
Sitten otin hänen revolverinsa vyöstä. Se oli kuusipiippuinen ja jälellä oli vielä monta luotia. Muistan, että tunsin itseni tavattoman levolliseksi ja kylmäveriseksi, mutta sittenkin täytyi minulla sillä hetkellä olla joku ruuvi irti, sillä muussa tapauksessa en olisi toiminut kuten toimin.
Ainoa oikea tapa — ja sitäpaitsi Arcollin määräysten mukainen — oli mennä joelle ja uida yli ystävieni luokse. Mutta siellä alhaalla rannassa oli juuri takaisin palannut Laputa ja ennenkaikkea pelkäsin törmäämistä yhteen hänen kanssaan. Kiihtyneille aivoilleni tuntui Kuin Laputa olisi joka paikassa läsnä. Kuvittelin, että hän hallitsee koko joen rantaa, mutta luonnollisesti olisi minun ollut helppoa vähän alempana mennä joen yli ja nousta sitten rantaäyrästä pitkin ystävieni luo. Oli ilmeistä, että Laputa koetti väistää joen takaa ampuvaa patrullia, yrittämättä vastarintaa, minkä vuoksi olisin ollut siellä hyvässä suojassa. Lähinnä oikeinta olisi minulle ollut koettaa löytää jälleen Arcollin kafferi, joka oli tuskin kahdenkymmenen kyynärän päässä, ottaa hevonen ja ratsastaa sillä metsän halki. Ennen aamua olisin päässyt vuorille turvaan. Ja sitäpaitsi, jos halusin hevosta, olihan Henriquesin ratsu muutaman askeleen päässä.
Mutta kaiken tämän asemasta tein hulluinta mitä saattaa ajatella. Jalokivet toisessa taskussa ja portugalilaisen revolveri toisessa aloin juosta samaa tietä takaisin kuin olimme tulleet.
XIV.
PAPPI JOHANNEKSEN KAULAKETJU ON HALLUSSANI.
Juoksin itseni hengästyksiin ainoastaan senvuoksi että kuvittelin tukehtuvani, ellen jollain tavoin saisi erittäin voimakasta liikuntoa. Viimeisten minuuttien tapahtumat olivat aivan nousseet päähäni. Ensi kerran elämässäni olin nähnyt ihmisiä kuolevan väkivaltaisesti — raa'asti tapettavan. Itse olin kerännyt kaiken voimani ja tahdonlujuuteni siihen iskuun, jonka olin antanut Henriquesille, ja vieläkin olin kuumana ylpeydestä onnistumiseni vuoksi. Ja kaiken kukkuraksi oli taskussani koko mustan maailman talismani, onnenkalu, olin vallannut heidän Liitonarkkinsa, ja tiesin varmasti, että Laputa olisi pian jäljessäni. Pelko, ylpeys ja sokea kiihtymys olivat järkyttäneet koko olemukseni. Olin juossut varmastikin kolme peninkulmaa, ennenkuin tulin taas järkiini.