»Oletteko valveilla, herra kauppamies?»
Ääni oli Laputan, mutta nähdä en voinut häntä. Huone oli pilkkopimeä lukuunottamatta auringonsädettä, joka lankesi yli lattian.
»Olen valveilla», sanoin. »Mitä minusta tahdotte?»
Joku astui esiin pimeydestä ja istuutui lähelleni. Auringonsäteen kohdalla näin mustan paljaan jalan.
»Jumalan tähden tuokaa minulle jotain juomista», mumisin.
Olento nousi ja toi minulle läkkituopissa vettä. Saatoin kuulla veden helskymisen. Käsi asetti astian huulilleni ja minä join vettä, johon oli sekotettu melko paljon spriitä. Tämä pahensi vain kuvotusta ja minä vaivuin voimattomana tilalleni, kunnes vihdoin kohtaus meni ohi.
Nyt kuulin jälleen äänen puhuvan, tällä kertaa aivan vierestäni.
»Nyt saatte sovittaa tyhmyytenne, herra kauppamies. Olette liian nuori kuolemaan, mutta nuoruus onkin meillä mielettömin aika. Tunnin kuluttua te tulette katumaan, että ette noudattanut hyviä neuvojani, jotka annoin teille Umvelosissa.»
Koetin kaikin voimin käsittää, mitä hän sanoi minulle. Kuolema tunnin kuluttua! Niin, jos kuolema tahtoi tulla nopeasti ja ratkaisevasti, niin en paljoa piitannut siitä. Se suunnitelma, jonka olin tehnyt, oli kokonaan hävinnyt muististani. Niin suuri oli ruumiillinen kurjuuteni, etten toivonut parempaa kuin kuolemaa. Tuona hetkenä oli pääni aivan tyhjä.
»Surmatkaa minut, jos haluatte», minä kuiskasin. »Tiedän että kerran saatte maksaa siitä kalliisti. Mutta menkää nyt Jumalan nimessä ja jättäkää minut rauhaan.»