»Mutta kiirehtikää sitten Jumalan nimessä», huusin. »Tunnin kuluttua hän on kerinnyt yli ja päässyt takaisin kraaliin.»
»Mutta jokihan on kaukana,»
»Joki» toistin epävarmasti. »Mikä joki? En tarkoita Letabaa. Tarkoitan tietä.»
Arcoll otti lujasti ranteistani kiinni.
»Jätit Laputan Machudin luona ja ratsastit tänne pysähtymättä. Se vei aikaa noin tunnin. Oliko Laputalla hevosta.»
»Oli kyllä, mutta minä otin sen», sain sammalletuksi. »Voitte nähdä sen tuolla jossain takanani.»
Arcoll päästi minut ja nousi innoissaan.
»Silloin on Laputa vallassamme», hän sanoi ja kääntyi toisten puoleen.
Muuan mies kiirehti ulos teltasta.
Silloin muistin mitä minun piti sanoa. Koetin nousta ylös ja laskin käteni hänen hartioilleen.
»Laputa on meidän puolellamme tietä. Eristäkää hänet väestään ja ajakaa häntä pohjoista kohti — pohjoiseen — aina Rooirandiin saakka. Älkää huolehtiko Pilvivuorista ja tykeistä — ne voivat odottaa. Sanon teille, että Laputa on koko kapina, ja hänellä on kaulaketju. Kun hänet on raivattu pois, teette kaffereien kanssa kuten haluatte. Lähettäkää ulos jokainen mies mitä teillä on pitkin tietä, sillä hänen täytyy joko päästä tien yli tai joutua perikatoon. Voi, kiirehtikää, kiirehtikää, älkää välittäkö minusta. Kaikki menee hyvin, jos vain ehdimme ennen häntä. Kiirehtikää, muutoin täytyy minun itse tehdä se.»