Tämän jälkeen ei vähään aikaan tapahtunut mitään. Poliisi ennätti kahlaamolle ja koko tie sen itäpuolella joutui tarkan vartioinnin alaiseksi. Ne komppaniat, jotka huolehtivat sivustasta, muodostivat ketjun pohjoisella suunnalla olevan poliisiosaston kanssa ja venyttivät sitä sitten hitaasti linnoitukseen päin vuoristossa. He eivät tavanneet ketään ja Arcoll saattoi siitä päättää, että Laputa oli mennyt vuoristosta alaspäin metsäalueelle.

Jos basutomiehet olisivat olleet harjaantuneempia metsänkävijöitä, olisimme saaneet parempia tietoja. Mutta he kun asuvat paljailla vuoriseuduilla, he joutuvat jonkunverran neuvottomiksi metsässä. Parhaimmat heistä olivat ’yliloikkareita’ Mpefusta ja nämä lähettivät nyt sanoman — tavalla jonka vain Arcoll tunsi — että viisi kafferia oleskeli metsässä peninkulman verran Main Driftin pohjoispuolella. Kello oli nyt kymmenen ja kuu nousi. Nuo viisi etääntyivät sitten toisistaan, ja tiedonannot tulivat hiukan epäselviksi. Mutta sitten päästiin Laputan jäljille, joka oli pisin noista viidestä, Suuren Letaban rantaäyräällä noin kaksi peninkulmaa Main Driftin eteläpuolella.

Nyt oli kysymys siitä, kuinka hän aikoi päästä joen yli. Arcoll piti itsestään selvänä, että hän uisi joen yli ja sitten pyrkisi Main Driftin ja Wesselburgin väliselle tielle. Mutta tässä otaksumassa hän ei tehnyt täyttä oikeutta vastustajansa viekkaudelle. Laputa oli täysin selvillä, että meidän oli mahdotonta vartioida koko maapuolta, mutta tiesi myöskin, että joki antoi tilaisuuden halkaista maan kahtia ja keskittää voimat toiselle tai toiselle puolelle. Tästä johtui, että hän ei lainkaan mennyt Letaban yli, vaan ryhtyi tekemään pitkää kiertomatkaa takaisin vuoristoon. Eräs hänen kaffereistaan ui virran yli ja kun Arcoll sai tästä tiedon, hän alkoi vetää etuvartioita sieltä alemma tielle. Mutta juuri tällä hetkellä pääsivät Mpefun miehet perille Laputan valeliikkeestä ja kääntymisestä vasempaan. Arcoll antoi nyt suurella kiireellä vastamääräyksen ja jäi jännityksellä odottamaan Main Driftin luo.

Koko suunnitelman pelastivat farmarit ylhäällä vuoristossa. He sytyttivät tulia ja panivat Laputan uskomaan, että siellä oli muka kokonainen armeija. Hän ei uskaltanut Machudin laaksoon eikä Letsitelan luo, vaan vetäytyi pohjoiseen päin pikku-Letaban laaksoon. Se nopeus, jolla hän matkaa teki, oli hämmästyttävä, mutta olikinhan hänellä pelissä panoksena keisarikunta. Hänellä oli vankka ruumis, joka oli karaistunut pitkillä matkoilla. Kun nyt kartasta vertailen sitä matkaa, jonka minä suunnattomalla vaivalla tein Dupreen kahlaamolta Machudiin, niihin taipaleihin, jotka Laputan jalat tuona yönä kantoivat, on ihailuni tuota miestä kohtaan rajaton.

Keskiyön paikkeilla hän oli varmaankin mennyt Letsitelan yli, mutta tässä hän teki vakavan virheen. Jos hän olisi koettanut nousta jollekin lähinnä olevalle huipulle, hän olisi päässyt ylätasangolle ja joutunut Inandan Kraaliin vielä ennen päivänkoittoa. Mutta nyt hän antoi farmarikomppanioille liian suuren merkityksen ja piti suuntaa pohjoiseen, jossa hän luuli vartioinnin olevan heikompaa. Noin kello yhden aikaan Arcoll päätti, väsyneenä toimettomuuteen ja huomaten erehtyneensä Laputan taktiikan suhteen, tehdä rohkean leikkauksen. Hän lähetti puolet poliisivoimastaan vuoristoon farmarikomppanioitten vahvistukseksi ja määräsi nämä asettumaan yhteyteen Blaauwildebeestefonteiniin sijoitettujen vartiojoukkojen kanssa.

Vähän jälkeen kello kahden tuli ensimmäinen tiedonanto. Henriquesin oli onnistunut päästä tien yli kolme peninkulmaa Main Driftistä itään. Varmaankin hän oli lähtenyt kraalista aikaisemmin yöllä ja koettanut kulkea tien yli kauempana lännessä, mutta oli joutunut patrullien eteen. Main Driftin itäpuolella, missä poliisivartioita oli harvemmassa, onnistui hän, mutta ei päässyt pitkälle, sillä pian basutosissit pääsivät hänen jäljilleen. He ilmoittivat asiasta Arcollille, joka heti käsitti, kuka vaeltaja oli. Valkoisia miehiä hän ei uskaltanut lähettää pois, mutta hän antoi erään sissijoukon seurata Henriquesin jälkiä. Nämä seurasivat häntä Dupreen kaalamolle saakka, missä hän kulki joen yli ja asettui nukkumaan tien reunustalle, sissien pitäessä hänen tietämättään seuraa hänelle. Hän oli hiottu konna, tämä Henriques, voidessaan asettua nukkumaan juuri sillä paikalla, jossa vähää aikaisemmin oli tehnyt murhan.

Aamuvarhaalla Laputa oli Pikku-Letaban laakson korkealla äyräällä lähellä Mpefun kraalia. Hän hankki jotain syötävää eräästä asumuksesta ja jatkoi heti matkaa metsää kasvavaa kukkulajonoa pitkin, joka pistää ulos ylätasangosta. Hän oli varmasti väsynyt, sillä muutoin hän ei olisi kiivennyt aivan suoraan eräälle farmarien vartiopaikalle. Oli hiuskarvan varassa, ettei hän joutunut vangiksi, mutta hänen onnistui pelastua perääntymällä nopeasti linnoituksen luota. Tiedonnannoista päättäen hän oli sitten vetäytynyt eteläänpäin tiheämpään metsään ja siellä jälleen kääntynyt pohjoiseen päin Blaauwildebeestefonteinista. Senjälkeen hänen liikkeistään ei ole täyttä selvyyttä. Hänet nähtiin Pikku-Labongon luona mutta huomattuaan vartioketjun Blaauwildebeestefonteinin luona hän varmaankin tuli vakuutetuksi, ettei edes villikana voisi päästä läpi sitä tietä. Seuraava tiedonanto minkä saimme ilmoitti, että hän oli kohdannut Henriquesin.

Päivän koitossa Arcoll, joka tiedonantojen kautta tunsi Laputan retket pääpiirteittäin, päätti ryhtyä hyökkäämään. Farmarit, jotka olivat saaneet Pietersdorpista kolmen komppanian suuruisen vahvistuksen, pysyivät paikoillaan ylätasangolla, mutta poliisivoimat valtasivat nyt Suuren Letaban alueen. Arcollin suunnitelmana oli vartioida tätä jokea sekä sen ja Labongon välistä pitkää maakaistaletta. Hän sai nyt tiheään vahvistusjoukkoja, ja ratsupatrullit saattoivat vaikeudetta estää kaikki pakenemisyritykset Wesselburgin itäpuolisella sivustalla.

Tästä johtui, että Laputan ajautuessa yhä itäänpäin vuoristosta, Henriques kulki pohjoiseen, ja niin heidän tiensä yhtyivät. Olisin kernaasti halunnut olla todistamassa heidän kohtaustaan. Nyt jos koskaan piti Laputan ymmärtää, mitä pyöri Henriquesin mielessä. Kuvittelen, että Henriques oli matkalla Rooirandin luolaan. Mitä tulee Laputaan, oli hänen tarkoituksensa päästä Portugalin alueelle, tehdä siellä laaja kaarros ja yhtyä sitten joukkojensa kanssa jossain leirin ja Amsterdamin välillä.

Päivällisen aikaan nähtiin molemmatkin Blaauwildebeestefonteinin ja Lebombon välisellä tiellä. Siellä heidät pidätti Arcollin uusi vartioketju, joka oli Letaban ja Labongon välillä. Tämä pakotti heidät uudestaan pohjoiseen ja heidän oli nyt uitava viimeksimainitun joen yli. Sieltä kauas itään Rooirandiin, missä Portugalin raja kulkee, on maa avointa, aaltomaista kukkulaseutua, kasvaen vain harvaa metsää notkopaikoissa. Tällainen maasto ei tarjonnut paljoakaan suojaa pakeneville, minkä he myös saivat kokea. Sillä nyt oli Arcoll muuttanut voimansa lentäviksi eskadrooneiksi. Ne vartioivat ei vain linjoja, vaan koko seutua. Nyt jälleen oli Laputalla vain verraton vainunsa ja voimakas ruumiinsa apunaan ollakseen joutumatta vangiksi puolen tunnin sisään. He kulkivat entisiä jälkiään takaisin, uivat jälleen Labongon yli ja painuivat tiheään metsään Blaauwildebeestefonteinin tien pohjoispuolella. Basutosissit, niin mainioita kuin olivatkin avoimessa maastossa, kadottivat nyt jälleen jäljet. Laputa ja Henriques narrasivat heitä, niin että vainoojien painuessa länteenpäin, luullen pakolaisten aikovan Majinjen kraaliin, nämä olivatkin todellisuudessa menneet Labongon yli ja ohjasivat nyt askeleensa Umvelosiin.